iida.

Mää tapaan joka ikinen päivä jo pelkästään kauppareissuilla uskomattoman määrän täysiä persereikiä ja käytöstavattomia urpoja. Siis mikä on, kun ei nykyihmiset enää osaa kaikkein alkeellisimpiakaan tapoja!?

Pelkästään matkalla kauppaan näkee ajotaidottomia reppanoita, jotka sitten autonsa kolhittuaan ovat syyttävän sormensa kanssa osottamassa muita liikenteen sankareita. Suojatiellä äiti kärryjen kanssa, tai mummo kassiensa kanssa? -Ajetaan ohi, kyllä joku muu sen päästää!

Keskelle pyöräteitä parkkeeraavat pissikset ovat myös huippuja. Siis peruskäytöstapoihin kuuluu siirtyä reunemmalle mikäli pysähtyy tai on helvetin hidas. Kato siinä kuuluis vähän niinku kävellä,tai pyöräillä.. Ei laittaa jotain omaa henkilökohtasta leiriä pystyyn kahden muun kiljuvan ameeban kanssa. Sitten huokaillaan ja pyöritellään silmiä rööki huulessa, kun pyydetään kiltisti vähän siirtämään persettä sivummalle "anteeks, mä menisin tästä". VOI VITTU, SE ON TIE, EI LEIRINTÄALUE!

Mutta, itse kauppaan. Nää vitun siideri-liisat liian lyhyissä topeissa oottaa 100 metrin päässä, kun joku Make on hakemassa niille alkoholia ylihinnalla. Hei ei kukaan varmaan huomaa! Eihän? Tuulikaapissa maleksivat es-jonnet räkii penkeille ja haistattelee vittua maksaville asiakkaille. Niin juuri, MAKSAVILLE. Kyllä mää sanon että mun aikana ainakin oli kaiken maailman Nuopparit ja Seurat missä majailtiin, jos kotona oleminen ei miellyttänyt.

Sitten on tää, ah aina niin ihana, ale-mummot ilmiö. Pannaanpa ihan mihinkä tahansa tuotteeseen tää mainio oranssi ale-lappu kiinni, niin koko pitäjän kaikki tummut on kokoontunu sinne. Kärryillä rämistellään ja tönitään ihmisiä niinku ei koskaan ois mitään saanu. Lapataan tavaraa kärryt täyteen aivan silmittömästi "mun on ihan pakko saada tääki, vaikka en ees tiedä mihin tätä käytetään". HEI HALOO??

Ja vielä nää jonossa kiirehtijät.. Olinpa sitten kassajonossa, laittamassa pankkikorttia automaattiin, kirjettä postilaatikkoon tai avaamassa ovea, niin SUN EI TARVITSE KIILATA MUN ETEEN! Mää reppana suunilleen lentelen seinille, ku joku ääliöpyörremyrsky iskee takavasemmalta niskaan. Vittu odota vuoroas tai lähde kotiin!

JA viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä: kiittäminen.
Onko se niin tajuttoman vaikeaa nostaa se katse sieltä kengänkärjistä esimerkiksi kassaneidin silmiin ja sanoa kiitos? Tai kun joku hyvää hyvyyttään pitää sitä ovea sinulle auki? Mulle ainakin on pienestä pitäen opetettu kiittäminen, anteeksi pyytäminen ja kohtelias kunnioittaminen kanssa olioita kohtaan. Vai onko tää kaikki nyt sitä kuuluisan "vapaa-kasvatuksen" hedelmää?

Seuraavan kerran ku tämmösen imbesillin tapaan, läimäsen kyrvän otsaani ja kävelen keskellä tietä.. Siinäpä sitten ovat!

Anteeksi tämmöinen.

Positiivisella ajattelulla petyt yhtämittaa. Negatiivisella ajattelulla yllätyt aina ilosesti. Joten HYMYILE! Huomisesta tulee vielä paskempi.. :)

Mirritarina
Mato luikertelihe nurmikolla ja törmäsihe omenaan. Siinä hetken tuumailtuaan ajatteli tuhota kyseisen omenaisen ja siltä lojumiseltaan syöksähti tekemään omenaan madon mentävää kolosta. Tovin mässyteltyään onnistui suojautumaan vihollisen katseilta eväänsä sisään...paitsi, että paikallisessa pihlajassa päivystävä tintti sattui jo madon omenaan törmättyä huomaamaan erittäin mielenkiintoisen makupalan ja oli jo tekemässä pihapiirissä kuuluisan titityy-syöksynsä uhrinsa kimppuun. Mutta siinä siipiään suipistaessaan välähti tintin silmissä ahne kiilto - mitä jos antaisikin matosen pistellä omenan poskeensa ja sitten kun mato kylläisenä pullahtaa omenasta ulos, niin sitten syömään. Olisihan isompi eväs syötävänä tintille.

Nooh, viereisessä korpikuusenomaisessa puussa lymyilihe pieni varpushaukka, joka oli iskenyt silmänsä jo aikoja sitten tähän pikku tinttiimme. Ja jostain kumman syystä silläkin oli näitä ihmisillekin erittäin yleisiä piirteitä, kuten esimerkiksi tämä äsken mainitsemani ahneus. Joten se ajatteli kyräillen itsekseen, että antaa madon syödä omena ja tintin syödä sitten lihava mato niin sitten on oikea aika syöksähtää ja iskeä kyntensä lihavan tintin pehmeään, ihraiseen lihaan... Tshaah, kylän pahin kollikissa sattui tassuttelemaan naapurustossa ja äityi pällistelemään kuusta, jossa ystävämme varpushaukka kiillotteli kynsiään ja huojui hurmoksissa odotellen tulevaa suurateriaansa.

Kuinka ollakaan kollille välähti mieleen, että saattaisipa haukka maistua hyvällekin, pitkästä aikaa. Rupesi sitten sitä väijymään ja häntäänsä viuhtoessaan huomasi myös tintin ja omenan sekä omenasta juuri ulos tulollaan olevan madon. Älykkäänä kissana kolli tajusi heti, mistä oli kysymys ja niinpä se päätti heti noudattaa, yllätys yllätys, samaa taktiikkaa kuin tintti ja haukkakin. No, mato luikertelihe ulos omenastaan, jonka sisäosille se oli aiheuttanut pienet peruuttamattomat tuhot. Tintti suipisti siipensä ja hyökkäsi heti, kun mato oli tullut kokonaan ulos ompustaan. Haukka katseli myhäillen tintin titityy-syöksyä... Suurta ylpeyttä tuntien ja nokan varttaan pitkin katsellen tintti nautti yhden elämänsä parhaimmista aterioistaan - ja viimeisensä, sillä samalla hyökkäsi haukka... Kohottaen nopeutensa jo päätähuimaavaan seitsemänkymmenen kilometrin tuntinopeuteen se syöksyi kohtaamaan lihavan tintin.

Tintti samalla hetkellä pöyhisteli höyheniään ja puhdisti nokkaansa aterioinnin jälkeen, tietämättä yhtään mitään lähestyvästä vihollisesta. Haukka otti tintin kynsiinsä ja yhtään sääliä tuntematta nokkaisi tintin pääkopan puhki. Verta roiskuen tintti esitti viimeiset vastalauseensa ja vaipui sitten värisevänä hiljaisuuteen...kollikissa nuoleskeli jo viiksiään pensaassa. Haukka ei edelleenkään tuntenut sääliä, vaan pisteli tintin pieninä palasina poskeensa ja röyhtäsi jokaisen suupalan jälkeen tyytyväisenä. Kollin hännänpää alkoi kiivaan liikehdintänsä. Takajaloilleen kolli alkoi kaivaa lähtökuopanomaisia kaivantoja. Se hyökkäsi sillä hetkellä, kun haukka oli nielaissut viimeisenkin palan entisestä tintistä. Mutta, kuinka ollakaan, haukka huomasi pienen liikkeen silmäkulmassaan ja nousi siivilleen heti samalla hetkellä. Kissa hyökkäsi ohi - ja putosi suoraan kuralammikkoon...

Mitä tästä opimme? Nooh, mitä pidempi esileikki, sen märempi mirri..

It kills me not to know this but I've all but just forgotten
what the color of her eyes were and her scars or how she got them
as the telling signs of age rain down a single tear is dropping
through the valleys of an aging face that this world has forgotten

so tell me now
if this ain't love then how do we get out?
because I don't know
that's when she said I don't hate you boy
I just want to save you while there's still something left to save
that's when I told her I love you girl
but I'm not the answer to the questions that you still have

one thousand miles away
there's nothing left to say
but so much left that I don't know
we never had a choice
this world is too much noise
it takes me under
it takes me under once again