Lokakuu-05 päiväkirjani tuotosta...
Kun mä lähdin tähän peliin,
mulle säännöt selitettiin,
myös vaarat ja tän mukana tuleva paska kerrottiin.
Mua nyrkeillä hakattiin,
seinille heiteltiin
ja alitajuntaankin moni asia iskettiin,
siitä kaikesta mua monesti varoitettiin.
Liian myöhään,
olin astunut jo helvettiin.
Nyt mietin,
miksi kaunis pilattiin,
mitä sillä voitettiin?
Kai me kaikki uskotaan jotenkin jonkinlaisiin ihmeisiin,
mutta kukaan ei usko ympärillään oleviin ihmisiin.
Tunteita ei koskaan saanut tai kannattanut näyttää.
Millaista onkaan elää sellaista elämää..
Lopulta muhun luotettiin,
paljon vaadittiin
ja liikaa odotettiin.
Olin hukkua stressiin ja negatiivisiin tunteisiin,
tajusin sotkeutuneeni maanpäälliseen helvettiin.
Mitä musta oikein lopulta haluttiin,
niin paljon luvattiin
ja suuriin piireihin sisään työnnettiin?
Välillä ystävieni kanssa vajottiin pohjalle alas,
mutta sieltä sitten noustiin aina reunalle ylös.
Jälleen taas vajottiin ja noustiin
ja hajottiin sekä nautittiin.
Uskottiin,
ja se usko menetettiin,
toivottiin
ja pian toivokin kadotettiin.
Piru toivotti hymyillen:
Tervetuloa Helvettiin!
Voimani ja mut hiljalleen tuhottiin.
Voin pahoin ja nukahdin aina kyyneliin.
Me itseemme usein eksyttiin,
itse tartuin aina vain piikkiin,
olin koukussa hitaisiin ja nopeisiin,
piriin ja heroiiniin.
Monet päivät hitaissa nuokuttiin,
mutta lopulta aina toisillemme vain huudettiin ja vittuiltiin.
Pirillä sitten taas valvottiin,
yöt pahojamme ja rikoksia tehtiin,
monet paljastuneet sakkoihin tuomittiin
tai eripituisiin vankeusrangaistuksiin.
Kun nyt katson aamusumun seasta mun ystäviin,
kyyneleet nousevat jälleen mun silmiin.
Mä väsyin mun omaan kotiin,
mua turhaan heräteltiin ja elvytettiin.
Nyt katseet nousevat ruumiistani ylös sumuisiin tummiin pilviin,
vihdoinkin,
mut siitä kaikesta vapautettiin.
Ystäväni,
muistattehan tunnit,päivät,kuukaudet,
ne asiat
joita yhdessä tehtiin.
Vitustihan me tyrittiin ja sitä sitten surtiin,
paljon myös onnistuttiin ja siitä aina iloittiin.
Kun tuntuu pahalta katsokaa vähän aikaa taaksepäin,
muistoihin ja menneisiin vuosiin,
kaikkiin yhteisiin hetkiin.
Muistot ikuisesti säilyy
ja kuvani kai mielessänne häilyy,
toiset pettyy,
ei tää silti ollut teidän syy.
Mä kyllästyin piikkiin,
piriin ja heroiiniin,
siihen ikuiseen pelkoon,tuskaan,
kyyneliin ja paniikkiin.
Anteeksi,nyt mun mentävä on,
mutta enää en ole onneton.
Tuuli voimaa jo lyö mun hentoisiin siipiin,
nousen hiljalleen kauas ylös korkeuksiin.
Hymyillen katson vielä mun läheisiin,
mutta nyt mentävä on kauas,
paratiisiin...
Z.eta
