Z.eta

Mietin: Miten jaksan huomisen ja vielä tulevatkin huomiset? Olen vahva,tiedän sen,sillä muuten en tätä edes kirjoittaisi Vanha sanontahan kuuluu, että: Jokainen saa harteilleen vain sen verran taakkaa,kuin jaksaa kantaa. Minun taakkani yltää äärettömyyteen,joten pohdiskelen voiko vanha sanonta olla paskapuhetta ja että romahdan?? Pää on täynnä kysymyksiä,joihin en löydä vastausta,suurimpaan osaan kysymyksistä vastauksia ei edes ole.Kysymyksiä ilman vastauksia olikin enemmän,kuin aiemmin tiesin. Mennyttä ja tulevaa ei pitäisi miettiä,vaan elää tässä hetkessä. Olen mokaillut viime vuosina niin paljon,ettäon pakko ajatella kaikkia hetkiä,jotta saisin elämääni jotain suuntaa,jonkinlaisen balanssin. Pitäisi osata unohtaa tai ainakin yrittää haudata menneet,mutta koska on olemassa riski,että tulevaisuus tuo menneet takaisin elämääni,jopa pahempina,kuin ennen. En tiedä miten toimia.
Elän siis aikaa jolloin on tehtävä hyvin pian ehkä elämäni suurin valinta: Miten elää elämääni? Viimeinen risteys on tullut kohdalleni ja pian on päätettävä kääntyäkö oikealle vai vasemmalle,sillä valot ovat jo keltaiset ja vihreällä on liikuttava jompaan kumpaan suntaan,sillä jono perässäni miettii myös: Kääntyäkö oikealle vai vasemmalle. 29.10-08 klo. 04:38

Z.eta