18.toukokuuta-08 Järvenpää
Minulla on liian ikävä poikaani. Itken joka ilta itseni uneen sinua ajatellen. Minun poikaani. Leevi,minun Leevini. Äiti ei haluaisi tässä maailmassa mitään enempää,kuin nähdä,halata,silittää,leikkiä,jutella ja vain olla kanssasi,katsoa sinua nukkuessasi. On niin ikävä.
Jos joskus saan anteeksi,että vaihdoin sinut paskaan,annoin itseni pirulle, enkä sinulle.
Jos vain saan toisen mahdollisuuden vannon, että mikään muu,kuin kuolema ei enää erota meitä toisistamme. En jätä sinua rakas lapseni enää koskaan.
Olen pahoillani.Molempien puolesta.
Anna minulle anteeksi, sitten jonain päivänä. Jaksan kyllä odottaa,mutta on hyvin hankalaa yrittää olla äiti kaiken tämän jälkeen.Etenkin,kun isäsi ei vastaa tapaamispyyntöihin eikä soittoyrityksiini. Ymmärrän isääsi täysin. Kenen tahansa luottamus olisi mennyt minuun vähemmästäkin.
Ehkä jonain päivänä olen taas osa elämääsi,toivon ainakin olevani.
Rakas lapseni,olen niin pahoillani.
Se ei ehkä riitä,mutta enkö ansaitsisi toista mahdollisuutta?
Maailma kohdelkoon sinua hyvin tulevaisuudessasi. Luulen ottaneeni sinunkin osasi pahaa elämässäni niskaani viime vuosina.
Tästä eteenpäin teen kaikkeni eteesi.
Muutama vuosi taaksepäin sinun ollessasi vielä pikkuinen en voinut riskeerata sinua omien hölmöilyideni takia,saattaa vaaraan tai elää tietäen,että sellaisiakin hulluja liikkuu lähelläni,jotka voisivat sinua helposti satuttaa,jopa tappaa. Sinun oli parempi mennä isin luokse,vaikka et sitä silloin ymmärtänytkään,toivon sinun jonain päivänä ymmärtävän mikä sai minut tekemään päätökseni. En koskaan olisi voinut olla niin itsekäs ja pitää sinua luonani vaaroista huolimatta,joten minun oli luovuttava kaikesta.Rakas lapseni,minun oli luovuttava sinusta.
Toivon sinun ymmärtävän ja antavan minulle anteeksi joskus. Jaksan kyllä odottaa sitä päivää. Se auttaa jaksamaan ja jatkamaan eteenpäin.
Z.eta
