Tein jotain todella radikaalia, vaihdoin kaupunkia, sain töitä, muutin yhteen ja annoin itseni.
Rehellisenä ja sitäkautta todella haavoittuvana.
Ahdistaa ja tuntuu hyvältä. Olen hukassa ja silti niin lähellä sitä mitä haluan. Minulla on yhtäkkiä arki ja päämääriä.
Jos tipahdan, tipun todella korkealta, koitan olla realisti vaikka pääni tahtoisi vain rakentaa pilvilinnaa jo entisestään mustalle taivaalle.
En usko että hatara terveyteni kestäisi juuri nyt mitään tiputusta.
Silti päätin uskaltaa.
Kaadoin muurit ympäriltäni ja aloitan täysin alusta, voi luoja että haluan tämän kaiken olevan sen arvoista.
Ei enää mitään turvaa, ei perhettä lähellä, ei vanhaa kotia, ei vanhoja tuttuja kasvoja.
Kaikki uutta.
Anna tämän olla totta ja kaiken ponnistelun arvoista.
Uskon pudotuksen tappavan.
