itket, istut sängyssäsi valittaen kohtaloasi.
Revit lakanaasi pitkillä kynsilläsi
ja kuiskailet ilmaan järjettömyyden sanoja;
sanoja joita muut eivät ymmärrä, sanoja joita ei ole olemassa.
Nostat veriset silmäsi kohti taivasta ja rukoilet unohdusta.
Painat kätesi kasvoillesi ja kaipaat hiljaisuutta;
hiljaisuutta jota et koskaan tule saamaan.
Yrität antaa kuolemalle vallan, mutta se ei ota sinua luokseen,
sillä sinut rakkaani, on tuomittu elämään.
Ristit vertavuotavat jalkasi allesi ja annat kivulle mahdollisuuden;
mahdollisuuden jota et itsellesi suo, mahdollisuuden puhdistaa,
mahdollisuuden tuntea.
