unendlichkeit

hyvää joulua teille jotka olette siirtyneet seuraavaan paikkaan, mun joulut ei enää koskaan ole entisellään ilman teitä rakkaat.

mutta muille haluun kans toivottaa rauhallist joulua ja toivon että olette vielä ensi joulunakin mun elämässä.

I still see the blood on the floor
I can still remember that pain which did break my innocense

I'm not a kid anymore
you did take it with you

I'm not an angel anymore
you did burn my wings

how can I find something new
how can I see something real

something pure in this darknes

there is no easy way to run
there is no reason to believe

but there is something
behind this madnes I can find hope

behind these scenes you've build

there is a new world
a new paradise without fear, without hate....

_______________

uh.. you should know, my dear...
there is nothing..
it was just a dream, so wake up
and die like everyone else..

elämä on paennut silmistäsi
lämpö karannut huuliltasi
vain veri lattialla, muistuttaa eletystä elämästä
viilletty ranteesi, kertoo kadotetusta valosta
sä hävisit taistelussa maailmaa vastaan
jäit yksin, pakenit juosten läpi muurien
hukutit itsesi tuskaan, hetkelliseen helpotukseen
joka vei sut liian syvälle.
tahdoit olla suojassa, piilossa yksinäisyydeltä, turvattomuudelta
mutta epäonnistuit ja annoit sen viedä sut
nyt sä olet poissa
kadotettu, langennut enkeli
sun haavasi paranevat, arvet katoavat sielustasi
sä olet nyt siellä, minne mäkin tahdon

olet kadoksissa, hukkunut elämään
jolla ei ole sulle mitään annettavaa
katselet maailmaa tuntemattoman silmin
ja kysyt itseltäsi minne olet matkalla
et mihinkään, tiedät sen ja silti askeleesi kuljettavat sua eteenpäin
hymyilet vaikka mielesti tekisi itkeä
naurat vaikka tahtoisit kiljua, repiä ihosi rikki, katkaista jokaisen luusi
näyttelet onnellista silloinkin kun elämäsi jokainen palanen murtuu tuulessa
kurkistat peilikuvaasi lammen pinnasta ja kauhistut näkemääsi
tuijotat silmät suurina kuvajaistasi ja ihmettelet kuinka kukaan sinua voisi rakastaa
elät elämäsi pimeydessä
vailla ketään
vailla mitään
olet oman itsesi vanki

Pelko, viha ja häpeä johtavat tietäni.
En usko totuuteen, en tunne auringon säteiden leikkiä ihollani.
En näe rakkautta katseessasi vaikka kuinka sitä silmistäsi etsin.
Hyräilen hiljaa kadottaakseni pimeyden ympäriltäni.
Hyräilen eksyttääkseni riivaajani pelottelemaan jotakuta muuta.
Jotakuta joka on minua vahvempi. Halaan itseäni, jotten olisi yksinäinen.
Kymmenet äänet piinaavat mieltäni,
raastan hiuksiani karkottaakseni ne pois mutta ne eivät lähde.
Upotan kynteni kasvoihini, raavin kunnes tunnen veren lämpimänä kasvoillani,
raavin kunnes maistan tuskan kirotuilla huulillani,
mutta mikään ei hiljennä sitä kuisketta, jonka kauhuni lähde aiheuttaa.
Hiukseni irtoavat tukoittain päästäni, mutten tunne mitään.
Äänet ovat turruttaneet jokaisen hermon kehostani.
Huudan tietääkseni olevani elossa, kiljun vaimentaakseni mieltäni piinaavat demonit.
Lyön pieniä nyrkkejäni vasten seinää kunnes käteni ovat haavoilla,
taon päätäni vasten sänkyni metallikaiteita.
Veri purskahtaa nenästäni sen murtuessa viimeisimmän osuman johdosta,
mutten huomaa sitä. Jatkan työtäni kunnes voimani ehtyvät.
En voi liikuttaa päätäni, en nostaa jalkojani. Olen lopussa henkisesti....
On hiljaista, en tiedä kuinka kauan niin on ollut.
Tiedän vain onnistuneeni ajamaan sen pois.
Ajamaan sen pois... Ajamaan sen pois...
En näe mitään, veri on sokaissut silmäni. En voi puhua, sillä huuleni ovat silvotut.
Kasvojani kirvelee, nyrkkiin puristetut käteni haavoilla mutten välitä.
Pahuus on taas poissa hetken pidempään, voin taas hengittää vapaasti

anna mun mennä, kuiskaan pimeään
tiedän, olet siinä vaikken sua näekkään
jokainen lupaus rikottu, kuten sinä rikot minua
jokainen totuus haudattu, kuten hautasit sydämenikin
et päästä mua karkaamaan
mun sieluni on tuomittu tähän vankilaan
avain oveen hukattu, kuten olen hukannut itseni
viimeinenkin toivo tapettu, aivan niin kuin sinä tapat minua
jokaisena päivänä, jokaisena yönä kuihdun yhä enemmän
aivan kuten ruusut, kyllä mä sen ymmärrän
anna mun siis mennä, anelen
katsot mua pimeydestä halveksien
kerrot olen paha, huono ihminen
oletko itse parempi, ajattelen itkien
ääneti suljen silmäni, rukoilen
että vielä joskus saan kulkea kanssa unohdettujen enkelien

sä tiedät että muhun koskee,
mikset siis päästä irti?
En jaksa enää, tiedäthän sen?
olen niin väsynyt, niin väsynyt elämiseen...
elämiseen tässä mustassa maailmassa.
katson kaihoten taivaaseen, näkemättä mitään,
mitään joka voisi muuttaa sen mikä olen.
Yksinäinen kyynel valuu pitkin poskeani,
annan sen valua...
suuni avautuu äänettömään kuiskaukseen,
kuiskaukseen, joka on pyyntö...
pyyntö päästä pois,
pois tästä raiskatusta valheesta...
puristan kynnet kämmeniini, painan pääni,
vastausta ei tule...
Hitaasti käännyn ympäri ja astelen tien yli...
en katso ympärilleni, miksi niin tekisin?
kuulen äänen mutten nosta katsettani,
tunnen viiltävän kivun ennenkuin pimeys ottaa minut,
olen poissa...

aika on kulunut, arvet vaalenneet...
uusia haavoja sataa mun sydämeen.
valoa ei ole, sillä yö on tullut,
tullut peittämään mun pienuuden.
en näe, sillä silmäni ovat sidotut.
pelastusta ei ole, sillä mä en sitä tahdo...
jatkan matkaani tuskan repiessä sisintäni,
annan ajan juosta, vaikka hetki on liikaa,
vaikken tahtoisi jatkaa...
vaikka menisin mieluusti pois...
hymyilen vaikka elämä tappaa mua sisältä,
elän, vaikka olen kuollut,
kuljen kuorena kaduilla.

kaikki mikä on totta, paljastuu valheeksi.
jokainen valo muuttuu harmaaksi,
päivä katoaa jättäen jälkeensä hämärän maailman,
jonka näkevät vain sinun silmäsi.
Kuljet yksin vaikka tiedät sen olevan turhaa,
vaikka näet että kaikki on loppu.
Taistelet mielesi vapaaksi tummista varjoista,
jotka kahlitsevat sinut maahan,
vapaaksi siitä tyhjyydestä, joka tuhosi sinut.
Revit kehosi irti pahuudesta ja suljet vankilasi oven.
käännät kasvosi kohti aurinkoa ja tiedät olevasi vapaa,
kuitenkin muistaen pimeyden odottavan...
odottavan ikuisesti valmiina rikkomaan sinut taas,
valmiina ottamaan, tuhoamaan, pettämään sinut
jokaisen sekunnin aikana elämäsi loppuun...

miltä se tuntuu, kun lyödään maahan?
Miltä tuntuu, kun kukaan ei pelasta?
Voiko koskaan enää luottaa? Voiko enää koskaan tuntea?
miltä näyttää tuska? voitko nähdä sen katseestani?
kykenetkö läpäisemään sen muurin,
jonka vaivoin pystytin?
en tahtoisi välittää, en haluaisi ketään satuttaa;
vähiten itseäni.
Silti mun suojat rakoilevat,
paljastavat mun sisimmän,
vaikken sitä julki tahdo tuoda.