elämässä pitää hyväksyä sekä hyvä että paha. Pahuutta ei voi kieltää tai selittää pois. Se on kohdattava niin ihmissuhteissa, elämänkohtaloissa kuin omassa itsessään.
Kolme pahaa, jotka tulevat väistämättä vastaan meitä jokaista, ovat tuhoaminen, hylkääminen ja hyväksikäyttö. Tuhoaminen kohdistuu ihmisen persoonaan, hänen herkkyyteensä. Hyväksikäyttö on toisen välineellistämistä. Hylkäämisessä ei oteta toista vastaan, vaan käännetään selkä tai lähdetään pois.
Paha rikkoo meitä, mutta vaikka siitä ei päästä kokonaan eroon, sen voi tunnistaa ja sen vaikutusta voi rajoittaa ja korjata.
Paha pitää ymmärtää todeksi, kipu käydä läpi ja etsiä tietä eteenpäin. Pahan korjaamista on asioista sopiminen, anteeksipyytäminen ja antaminen.
Mitä enemmän voimme jakaa sitä, mikä meissä on haavoittunutta ja rikkinäistä, sitä enemmän tunnemme itsemme myös ihmisenä hyväksytyksi. Esimerkiksi parisuhteessa aitoon keskinäiseen jakamiseen ja huolten kantamiseen sisältyy oman ja toisen varjon tunnustaminen. Samoin lasten kasvatuksessa tarvitaan realismia.
Hyvä ei ole vain meissä olevan pahuuden jälkien korjaamista. Hyvä on aktiivinen voima.
Hyvä on luomista, jakamista ja liittymistä. Se on kykyä olla läsnä ja antaa itsestään. Hyvään liittyy vastavuoroisuutta ja liittymistä johonkin itseä suurempaan. Hyvä on jonkun puolesta taistelemista ja päämäärien asettamista. Hyvä on lahjan saamista ja turvapaikkojen löytämistä rikkinäisyyden keskellä
