Hymyilevätkö nämä helmikuiset aamut oikeasti,
vai kertovatko ne samaa näytelmää,
jota väsyneet ihmiset kertovat toisilleen.
Itkeekö sade yhä,
sade joka tänne kutsuttiin
muttei odotettu jäävän?
Miksi viimeisenä tekonamme
sanomme aina jotakin kaunista?
kun tahdomme vain tappaa kärpäsen,
joka häiritsi nukkumistamme öisin.
Mistä voimme tietää
tahdommeko oikeasti hymyillä takaisin
vai kääntää vain päämme pois.
Kaiken mitä teemme,
teemme vain niiden toisten kasvojen mukaan
vaikka tiedämme,
ellemme unohda,
ettei esirippujen laskeuduttua
yksikään meille taputa.
