Miten voisin kuvata surua? Mihin vertaan?
Miten voisin koskaan saada ketään ymmärtämään kuinka paljon suren, kun paras ystäväni kuoli?
Miten voin lakata kaipaamasta ystävää joka 10 vuoden ajan on ollut tukenani. Aina valmiina kuuntelemaan ja lohduttamaan?
Ilman ensimmäistäkään sanaa tai elettä, joka saisi minut tuntemaan huonoksi? Koskaan ei pettänyt luottamustani?
Ainut ystävä, joka ei valehdellut, kiertanyt kysymystä. Koskaan ei valittanut vaikka en huomannut hänen ahdinkoaan. Lohdutti, kun minun oli huono olla tai tarvitsin muuten vain seuraa.
Miten voin lakata kaipaamasta ystävää joka kuoli? En pysty lopettamaan itkemistä. Kaipaan häntä jo, vaikka hän kuoli vasta hetki sitten...
Paras ystäväni, Oskari, syntyi 18.8.1997 ja kuoli perjantaina 13.3.2009 klo 12.30.
Tulen aina kaipaamaan sinua, mutta toivon että sinun on nyt parempi olla.
