olin steissillä 21.21.
dösä lähti 21.20.
olin hieman hölmistynyt, mutta kävelin dösärille venaamaan dösää, jonka oli määrä lähteä 20min päästä.
istuskelin siinä sitten puoleen, kunnes ymmärsin olevani aivan vitun väärällä pysäkillä.
mulla oli onneks 10min aikaa kävellä toiseen päähän rautatientoria pysäkille.
oli perkeleen tuulista ja kelasin että jos en tästä tuu kipeeks, nii en tuu sitten mistään.
vilkasin aikataulua ja tokihan siinä luki 21.50.
sitten katoin kelloa, joka oli 21.31.
en enää kerennyt itikseen, eikä malmille ollut järkeä lähteä.
olin vihanen kun ampiaiset konsanaan ja lampsin sisälle ettei olis nii pirun kylmä.
kaappasin satasen kainaloon ja kävelin kaivopihan oville lukemaan ja istumaan, en jaksanu enää seistä puuduttavan duuni päivän jälkeen.
tokihan olin senkin lehden lukenut jo n. kahteen otteeseen sekä pelkäsin lähestulkoon jokaista sekuntia istua siellä kaiken maailman hörhöjen seassa.
sitten kello olikin jo reippaasti 21.44 ja päätin lähteä kävelemään takasin pysäkille.
sitten ymmärsin jtn ajoissa, joskus näinkin, ja se oli se, että olin vittuuntunut ja iskin päälleni niin vihasen ilmeen kun vaan mahdollista ja joka ikinen ihminen väisti muo, eikä kukaan tullut pyytämään numeroa tms.koska " haluan tutustua sinä"
kotimatkalla ovelle kävellessäni kastuin vielä reippaasti eikä mulla ollut edes avaimia, mutta onneks iskä avas just samaan aikaan oven, kun seisoin sen ulkopuolella.
sanoisin että oon elsa kohtalon lapsi.
siis jos kuuntelisin niin mennyttä musiikkia.
