Mies tuon synkän varjon omistava.
Tuntee tuskan suurimman, se on hänet lopulta alistava.
Miehen mieli täynnä kuolemaa, rakkautta.
Jos Jumala olisi olemassa, miksi hän ei antanut tälle tippaakaan onnea?
Mies jo kyllästynyt vihaansa, turtunut raivoonsa.
Yksi ainut kyynel valuu pitkin miehen arpista poskea.
Mies raiskattu on Tuonelan porteilla.
Ruoskittu veriseksi Haadeksen tulisella ruoskalla.
Vielä tunne yksi palaa sydämessä, sielussa.
Epätoivo, niin kauhea. Rakkaus, miksi ei vain voisi sammua.
On Helvetti tuolle miehelle, ettei hän kuolla voi.
Ei koskaan kalman kellot hälle soi.
Mies Manalassa vaeltaa, hetkisen, toisen, ikuisuuden.
Raadeltuna, verisenä, silti elossa, hänen täytyy jatkaa.
On tuska hänen sisällään loputon.
Mies ei koskaan voi paeta demoneitaan.
