Istun lasisella parvekkeella.
Kuuleen junien äänen kaukaa.
Näen kaiken ympärilläni,
vaikka on jo liian hämärää.
Kuulen naapurien puheen
ja lähestyvän sateen.
Olen turvassa sateensuojassa.
Mieleni on pimeässä tunnelissa.
Tunnen syksyn tuoksun,
kun multa tiivistyy hiljalleen.
Enää ei kukat nouse maasta
vaan vahvimmatkin tekee kuolemaa.
Vain sisulla pärjää elämässä.
Näen lehtien herkän tanssin ja
hitaan pukeutumisen
kirjaviin juhlapukuihinsa.
Jalkani palelevat villatossuissani.
Olen niin yksin tässä istumassa.
Tule jo pitkin polkua lämmittämän,
tuo elämääni laulu takaisin.
Kirjoita minulle pitkä kirje
ja lähetä se lintujen tietä.
Riko hiljaisuus sanoillasi.
Kiipeä vihdoin ylös luokseni,
tee jotain rohkeaa vuokseni.
Meitä erottaa vain lasiset seinät,
heikot kuin huojuvat suolaheinät.
