Tämon sitte kirjotettu maaseudulla asuvan silmin. Tai kylässä asuvan silmin. Kirjotin tästä aineenki äikän tunnilla. Jos en oo kertonu sitä vielä?
Minä oon asunu maaseudulla koko elämäni. Kaikki 18 vuotta. Ei tää ehkä oo niin maaseutua, ko te jokku luuletta. Ei täälä oo 50 ihmistä. 10 000 ihmistä jopa. Ja onhan täälä sentäs ne tunnetut kolme liikennerympylää ja kahet liikennevalot. Mie en tiiä yhtään, miten selviytyisin jossain Hesassa. Mihin menisin tai miten puhuisin. Höpöttäsinkö tätä lapin murretta, kaikki naurais. Vai yrittäsinkö höpistä stadin slangii, kaikki naurais. Olisinko oma itteni, kaikki häpiäis silmät päästään. Vai yrittäsinkö esittää stadilaista, kaikki häpiäis siltikki. Se Hesa on niin kauheen iso paikkaki. Miten tällasesta pikkukäpykylästä uskaltaa ees lähtee sinne asti? 1000km päähän. Äiti ja isiki on täälä. Ei voi sitte mennä naapuriin koputteleen ja syömhän äiteen mustikkapiirakkaa <3
Ku mie meen kyläileen veljen luo Dickursbyyhyn, niin mie voin oikeen haistaa ne inhottavat pakokaasut ilmassa. Alkaa yskittään ja silmiä kirvelee. Heti tulee kauhee ihmispaljous vastaan ja tuntuu, että kaikki tietää, että oon lapista. Aivan niinko mun ottaan ois tatuoitu: OLEN LAPISTA! EN OSAA MITÄÄN! Olo tuntuu koko ajan aivan hiton hölmistyneeltä. Ekan kerran ko astuin paikallisjunaan. "Ööö, miten mie saan nää ovet avattua ko haluun ulos?? Öö, avautuukohan nää ihan ittestään vai? Jaa, mitkäs noi nappulat on tossa? pitääköhän niitä painaa kenties?" No, menin massan mukana :D
Ku palaan takasin tänne Lappiin luonnon keskelle, mie voin oikeesti haistaa metsän ja mustikat. <3 Aivan ihana tuoksu <3 Ihan erilainen tuoksu, ko Hesassa. Ja sitte ko jäi vähäksi aikaa hiljaa seisoon paikoilleen. Kukaan ei töniny, ihmiset käveli rauhassa, minnekkään ei ollu kiire. Oli hyvin hiljaista. Rakastan hiljaisuutta <3 Rakastan sitä, että saa kuunnella ko linnut laulelee, puut heiluu tuulessa. Hesassa mie kuulin vaan ihmisten höpinän, autojen töötit ja liikennevalojen alituisen piipityksen. Eikö se melu koskaan lopu? Ettäkö te kaupunkilaiset koskaan tylsisty siihen ainaiseen meluun ja hälinään? Niin. Tai ehkä te arvostatte sitä. Minä ainaki arvostan omaa hiljaisuuttani.
Meijän mökki on tuola aika korvessa. Tai sanoisinko erittäin korvessa. Sielä kylässä asustaa varmaan jotain 50 ihmistä. Aina joskus tulee sellanen olo, ko pitäs lähtee möksälle, että ei vois vittu vähempää kiinnostaa! Mut sitte ko sinne pääsee. Sielä on niin paljon tekemistä. Kaikki serkut on lähellä, kaikki tuntee toisensa. Ykskään päivä ei varmasti oo tylsä. Mie kuvailen, kuuntelen musaa mp3:llani, kattelen ikkunasta ulos, istutan kukkasia, käyn kalassa isän kans, käyn tervehtimässä mummia, joka on niin yksinäinen, jopa siivoan. Sitte jos se hiljanen meno alkaa ottaan päähän, niin onhan siinä Levi ihan vieressä, jonne voi mennä bilettämään.
Sitäpaitti. Täälä maalla on paljon kauniimpaa ko sielä betonihelvetissä.
