Tuskan kautta voittoon, ne sanoo niin.
Mutta tuntuu että tää tie lyhenee, eikä johda enää mihinkään.
Ei oikein enää jaksa huutaa eikä itkeä,
Tiedänhän mä ettei siitä ole hyötyä.
Puhut niinkuin sulla ois kaikki vastaukset.
Anna mennä, lyö vielä kerran lyötyä.
Olis edes jatkunut elämä siinä valheessa, joka oli pakko rikkoa.
Siinä, jota en kuitenkaan osannut niellä.
Elämä on lyhyt ja sun täytyy elää,
Mut mitä jos se tuntuu niin pitkältä ettei vaan jaksa enää.
On vaikee edes yrittää, jos tietää että kaikki pitää niiden mielipiteet, sanoo ettet pysty siihen etkä tähän,
Ja sitten, kun uskot sen, et ehkä enää koskaan pystykkään.
Unelmien keskellä, tai niiden armoilla, on ollut hyvä tähän asti elää,
Voinut jättää kivun taakseen ja yrittänyt unohtaa.
Kuitenkin, kun yöllä on hiljaista
Niin sen kaiken aina muistaa
Tunkee sormet vaikka kurkkuun,
Itkee ja oksentaa.
Sitten voi sanoa
"Kaikki on okei, en mä pelkää"
Elää vielä sen yhden turhan päivän
Muistella hataraa unelmaa
"Olinko tyhmä, kun tahdoin sen varaan rakentaa?"
