Mitä on sielun rauha?
Minä tiedän! Se on jotain sellaista mitä minulla ei ole. Ei riitä että omissa oloissa arkisen leipätyön ohella hätäilen jatkuvasti, huolehdin, ja pelkään tapahtuvien asioiden seurauksia. Kannan jatkuvaa huolta asioista jotka eivät aina edes suoranaisesti ole minun vaikutukseni ulottuvilla.
Mikä sitten avuksi? Ei ainakaan se, että töissäkin jatkuva kiire painaa niskaan. Hengittäminenkin tapahtuu varmaan jatkossa omalla ajalla, mikä lisätään aina työajan jatkeeksi. Pahimmillaan oravanpyörässä sinnitellessä kuluu 12h päiviä ilman kunnollista mahdollisuutta edes ruokailuun.
Kädet tärisee ilman kahvin pakkojuottoa systeemiin. Sisäinen työnarkomaanini nostaa päätään: Töitä on tahkottava, kunnes töitä ei enää ole. Vituttaa suorastaan olla tällainen moralisti aika ajoin. Vasta sitten voi lähteä hyvillä mielillä duunipaikalta kun tietää että seuraavalle päivälle jäi enää "kohtuullinen taakka" paskaa. Upeinta ovat vittupäiset asiakkaat. Ja jos nyt jäit miettimään, niin joo-o, on niillä ihan oikeesti vittu pään tilalla.
Noh, se siitä. Paskanaamaiset mämmikourat jotka eivät osaa lukea paperista tekstiä tai eivät ymmärrä kuulemaansa saavat nimittäin odottaa omaa blogi-entryään kunnes joku päivä taas tulppa otsasta poksahtaa valloilleen ja valautan ajatukseni näyttöpäätteelle. No mutta kas perkelettä, lienee pakko mainita nyt helpoimman pään esimerkki asiakkaitten fiksuudesta kun tuossa työpuhelimesta joku ehti meikäläisen justiinsa tavoittaa: "Tämä teidän firma, onkos se auki vielä?" -Kyllä täällä yleensä töissä ollaan kun puhelimeen vastataan. "Ai niin, aivan, juu juu, kyllä kyllä, no niinpä tietysti."
No niinpä tietysti. Ironiaa tai ei, tämäkin aika kun ainakin teoriassa ehtisin käydä syömässä, kuluu purkamalla turhautumista bittitaivaaseen. Sanoista tekoihin -- haistatan hetkeksi mielikuvutispitkät työpaikalle ja poistun kaikessa rauhassa nauttimaan lusikallisen tai pari arkista nirvanaa lounaan muodossa.
