Ei tule kirjoitusta ulos päästä, vaikka haluaisi jatkaa tarinaa. Ehkä joku toinen ilta.
Ihan kuin vain puolet aivoissa olevista resursseista olisi käytössä, vaikka eihän ihminen todella käytä niinkään paljoa kun ei raukka osaa, tai enää nykymaailmassa pystykkään. Jotkut ei ehkä käytä sitäkään vähää mitä pystyisivät. Ne on niitä, joille markkinoidaan tota paskaa mitä joku aika sitten ei olis yksinkertaisesti pystytty viemään tollatavalla läpi. Rebecca Black, Justin Bieber... Marja Tyrni, Soundin uusi tulokas äänestyksessä jollain ekasta viidestä sijasta muistaakseni. Mitä helvettiä? Tekisi mieli itkeä ihan tosissaan ku katsoo tuota touhua.
Ennen muusikot teki sen duunin mikä niiden kuului tehdä, että ne sai soittimellaa asiat sanotuksi mitkä niillä mielessä. Nyt ei enää tarvitse, sä voit heittää kaiken kunnian ja kunnioituksen ja pitkäikäsen uran musabisneksessä ja vaihtaa sen tohon paskaan, että olisit kuukauden, vuoden, teinien suursuosikki. Vitun idoli saatana.
Silti, niitä ihmisiä, niitä persoonia, tulee aina olemaan, jotka ei tyydy siihen, ei halua, eikä ikimaailmassa kehtaisi katsoa itseään peiliin vakavalla naamalla, jos ne ei sitä tarvittavaa työtä tekisi. Mä tunnen kuuluvani niihin, ja toivon hartaasti että se näkyy myös ulospäin.
Totta, voithan sä huijata noi minun vitun kauniin sukupolveni vajaa älyiset mulkerot ostamaan sun tuotetta, joka on vedetty autotunen kanssa niin puhtaaks kaikista säröistä ja oikeasta soittamisesta ja musasta kuin mahdollista. Sä tuut rikkaaks, ja teet pari levyä, sitten voitkin tienata vaikka käymällä vierailulla muutamassa talk showssa tekemässä itsestäsi idiootin. Ja ne katsoo susta mallia, kun ei tiedä muustakaan, eikä välitäkkään tietää. Ne ei uskalla avata silmiään. Ei ehkä enää osaa.
Toinen vaihtoehto, (ja joillekin, harvoille kai, se ainoa), on tehdä itsestäsi todella se persoona ja muusikko, joka haaveilet olevasi, niin ettei sua tarvitse stailata ja autotunettaa siihen unelmasi muottiin väkisin. Sä vain olet se. Ainoa tie siihen on treenaaminen, sun oman instrumentin (tai useamman) sellanen hallinta että sun ei tarvi vaan leikkiä olevas muusikko. Sä voit katsoa itseäs aamulla peiliin ja olla ylpeä siitä mitä sä teet elämälläsi. Se on mun mielestä kaikkein hienoin palkinto. Kun joku heittää sulle jonkun pienen kommentin, tai isommankin, "Toi kuulosti hyvältä", "Sä olet kehittyny ihan sairaasti" "Diggasin tosta fillistä" yms yms, Se voi pelastaa sun koko maailmas just sillä hetkellä.
Se vuosien ja vuosien työ, se ei koskaan mene hukkaan. Sä voit nähdä unia siitä kuinka sä soitat ja yleisö huutaa sulle, ja sä voit toteuttaa sen unelman.
Mä henkilökohtaisesti uskon, että kuka vaan voi, jos omistaa elämänsä sille.
