Kun sinuun tutustuin en osannut edes kuvitella mitä kaikkea meidän välillä tulee tapahtumaan, päivät ja vuodet kuluivat, tutustuimme toisiimme yhä paremmin ja kuin varkain sinuun ihastuin.
Silloin miettinyt en huomista, olin onnellinen ja halusin sen päivän jatkuvan ainiaan.
Puhuit minulle niin kauniisti, tunsin itseni tärkeäksi ja tiesin että jossain on vain se yksi ja ainut ihminen kuka minusta oikeasti välittää. Mitään muuta en edes halunnut, en halunut taivalta kuuta enkä tähtiä koska olin pilvissä koska minulla oli sinut.
En silloin osannut edes kuvitella että joku päivä tuo kaikki onnellisuus on mennyttä, kun viimeksi suljin sinut syliini en osannut kuvitella että enää koskaan en saa sinua sulkea syliini.
Jos olisin sen tiennyt en olisi päästynyt otettani ikinä irti, olisin pitänyt sinut siinä lähelläni ja painunut itseni lähemäksi sinua.
Mutta päästin sinusta irti, voi että kuinka nyt sitä kadunkaan sillä nyt tiedän että en sinua saa enää lähelleni jotta voisin sinua halata.
En osaa edes kuvailla mitä tunnen nyt, toivon hiljaa mielessäni että tämä on vain pahaa painajaista mutta ei, tämä ei ole painajaista tämä on täyttä totta mikä satuttaa vielä enemmän. toivoisin että tietyt asiat voisivat olla toisin niin en ehkä kirjottaisi nyt tätä.
Olen kuitenkin kiitollinen ajasta jonka sain kanssasi olla, olen kiitollinen jokaisesta kauniista sanasta jonka sinulta sain kuulla, olen kiitollinen siitä että teit minut onnelliseksi.
Mutta kaikki tuo on nyt vain mennyttä unta jota kaihoilla muistelen, oi kuinka toivonkaan että kaikki tuo olisi kestänyt ikuisesti.
