”Hei nyt mä vasta tajusin, miten tyhmä mä oonkaa!” Hirnuvaa naurua.
”Ei vittu!”.
Röhkijät. Ne hortoilee kaupungin kaduilla aamusta iltaan. Ne norkoilevat puistoissa ja ostareilla... kuljeksijat.
Keräävät aineistoa. Heidän pitää tehdä niin. Kerätä aineistoa. Moni heistä kulkee vieläpä itse sitä tajuamatta.
Että ei tietäisi miksi? Pöyristättävä ajatus! Kertakaikkiaan! Isäntä meni täysin tolaltaan.
Norkoilla nyt päivät pitkät kujien onkaloissa!
Valot! Herään. Unikuvat vilisevät haihtuakseen hiljalleen tajuntani hämäriin aamusuoritusteni aikana ...näennäisesti tarkoitan... Juoksevaa Vettä, hammasharjan suhinaa, kahvin tuoksu, appelsiini, leipää, keitettyjä munia, tomaatti -ja kurkkukuutioita, kinkkua siivuina appelsiinimehua...
Unohtaa unensa varttitunnissa?...sellaistako se on?...ei se vaadi varttiakaan...ei tarvitse!... ei suinkaan! Silmänräpäys riittää oikein mainiosti...Kaikki meni. Identiteetti, egoni, muistot, poissa. Olen eri ruumiissa. Eikä minun tarvitse pelätä, koska sopeudun. En huuda tuskaani tuijottavien silmieni takana. Tuota kauhistattavaa mykkää kammotautia minä en kaipaisikaan. Ota ohjat! Anna mennä!.
