Nyt se on tehty, nyt sitä sitten ollaan toisella puolella suomea. Muutos jonka piti muuttaa kaikki elämässä paremmaksi.
Noh ensimmäiset kolme viikkoa ei ole tehnyt niin, pikemminkin päinvastoin.
Tuttu ja turvallinen koti on jäänyt taakse ja uusi elämä on alkanut, mutta kaikki tuntuu tällä hetkellä niin pelottavalle ja turvattomalle.
Ennen kaikkea tuntuu että en tunne enää ees itseäni. Tuntuu pahalle mutta en siitä pysty puhumaan. Broidi on ollut seurana, se seura mitä olen kaivannut, mutta se ei tunnu juurikaan miltään. Toki on kivaa viettää aikaa broidin kanssa mutta samalla tuntuu sisältä niin tyhjältä.
Eikä enää edes alkoholi maistu, kolmas ilta peräkkäin kun yritän ottaa kaljaa ja nyt saanu vasta laatikon tyhjäks, sekin mennyt tänään puoliksi väkisin juomalla. Ennen kun ei kumminkaan ollut mikään ongelma juoda pahaan oloon.
Kuvake on jäänyt täysin syrjään. Ei enää tee oikeastaan edes mieli kirjautua sisään ja jos kirjaudu niin ei ole enää mitään mieleenkiintoa vastata gallupeihin tai jutella ihmisten kanssa. Vaikkakin muutamien ihmisten kanssa onkin kiva jutella.
Ahdistaa, vituttaa ja masentaa enkä edes itse tiedä mikä sen saa aikaan. Herääminen on vaan entistä vaikeampaa ja kun saa pakotettua itsensä hereille ei ole voimia tehdä mitään.
Niin moni asia painaa mieltä mutta en saa niitä sanotuksi enkä edes tiiä haluanko niistä edes puhua.
Yhä useammin huomaan että en sauno sen takia koska se tuntuu hyvälle, vaan koska sillä voi satuttaa itseään. löylyä löylyn perään jotta ihoa polttaa ja jolloin kieroutuneella tavalla nautin siitä.
Noh mutta elämä täällä on vasta alussa. Kaikki voi vielä muuttua hyväksi, pahemaksi ne tuskin enää voi muuttua.
Jos nyt pitäisi valita muutanko tänne niin en olisi edes sitäkään vähää varma tänne muuttamisen fiksuudesta kuin olin silloin.
Päinvastoin on tuntunut siltä että olen tehnyt virheen, kuinka ison virheen vai oliko se virhe sittenkään, sen näyttää vain aika.
