Hymyile ja kukaan ei huomaa että sinuun sattuu.
Kuinka totta tuo onkaan, esitetään iloista ja hyväntuulista ja kukaan ei osaa epäillä että jokin olisi hassusti. Ja hyvä niin.
Aikoinaan valitin sosiaallisenelämän puutteesta, mutta oliko tämä sitä mitä toivoin, ei todellakaan.
Mistä siis on kyse? ilta 6 muun ihmisen kanssa joista kukaan ei ole sinkku vaan kaikilla oli täällä joku jonka viereen käpertymään katsomaan leffaa.
En ole yleensä kateellinen ihminen mutta tänään tuli olo että miksi minä en voi kokea samaa, olen 26-vuotias enkä ole ikinä kokenut tuommoista mitä muut tekivät tänä iltana ja kaikki noista ovat minusta kumminkin vähintään 8-vuotta nuorempia.
Kaikesta itsetunnosta huolimatta riippumatta mitä olen yrittänyt kasvattaa vuosia niin tuommoinen asia satutaa.
"miksi minä en voi kokea samaa" "miksi minulle ei suoda samanlaista onnellisuutta ja läheisyyttä"
Mitä minä teen jatkuvasti väärin että joudun kokemaan jatkuvasti tätä.
Viimeisen 10-vuoden aikana olen lukemattomia kertoja kuullut että suhde päättyy siihen että nainen sanoo että minussa ei ole mitää vikaa vaan olen täydellinen vaan hänessä on jotain vikaa tai jotain muuta vastaavaa.
Mitä pidämälle olen elämää kulkenut sitä enemmän jokainen kerta noista on tuntunut enemmän ja enemmän valheelta, ei väliä mitä teen ja yritän niin lopputulos on aina sama.
Tuntuu että olisi kaikesta helpointa vaan lopettaa tämä tekohymyily, tai no hymyily kokonaa. Mutta vaikka kuinka haluaisin en pysty jättämää taakseni niitä ihmisiä joista edes kuvittelen että välittävät minusta.
Onko kaikki tämä tulevaisuuden arvoista vai onko tulevaisuus vaan täynnä lisää kipua ja pettymyksiä?
Pitkään olen tätä kaikkea jaksanut mutta edes minä en tätä loputtomasti jaksa. Rajansa se jopa minunkin sietokyvyllä.
Mitä elämä voi enää tarjota? Ja kuten tässä vaiheessa tartutaan siihen että kyllä vielä elämä hyväksi muuttuu.
Jos tuo edellinen lause pitäisi paikkaansa niin miksi elämäni on ollut 26-vuotta maanpäällistä helvettiä, välillä on ollut pieni valonpilkahdus paremmasta joka on nopeasti minulta riistetty ja satutettu vain entistä pahemmin.
Kertokaa minulle yksikin hyvä syy mikä tässä tulisi muuttumaan tulevaisuudessa eikä elämä olisi enää tämmöistä helvettiä?
En itsekään enää usko että mitään hyvää voisi tapahtua, pikemminkin jokaiseen huonoon asiaan suhtaudun että tämä oli odottettavissa, enkä minä mihinkään parempaan edes pääse.
Ei varmaan pitäisi mutta olen jo luovuttanut kaiken toivon tulevaisuuden suhteen ja valmistaunut ottamaan kaiken paskan vastaan.
toivon että olisin väärässä, mutta en usko niin käyvän.
