Nyt kun puoli kahdeksalta aamulla miettii elämänsä mieleenpainuvia muistoja, niin väistämättä tulee mieleen Jim Jarmuschin (lyhyt)elokuvat. Kohtaamiset noudattavat tietynlaista kaavaa, johon varmasti useampi ihminen voi samaistua. Tässä muutamia toistuvia elementtejä.
- Kahviloiden kotoisat nurkkapöydät. Kulahtaneet, muoviset pöytäliinat. Metallin kilinä posliinia vasten ympärilläsi. Puheensorinaa. Vastaleivotun, sokerisen pullan tuoksu rantautui makuhermoihisi sillä sekunnilla, kun astuit ovesta sisään.
- Kiehtovan/fantastisen masentavan tekstin lukeminen, mikäli olit yksin ja/tai odotit seuraa. Ajoittaiset MitäKirjaaSäLuet-OtatkoLisääKahvia-VäistätköVähän -keskeytykset tuntemattomilta ihmisiltä.
- Katharsikseen pyrkivät jälleennäkemiset ihmisten kanssa, joiden vuoksi/kanssa on läpikäyty jos jonkinmoisia tunneryöppyjä, joista ei ehkäpä ole puhuttu sanaakaan.
- Todennäköisimmät sanasi kun huomasit toisen osapuolen saapuvan paikalle kahvilaan olivat pakollisten moikkausten/kättelyiden/halausten jälkeen "Vau, ootpa muuttunut - värjännyt hiuksesi tummanpunaiseksi, aiemmin olivat vaaleanruskeat" -tyylisiä heittoja. Havaittavissa pientä punaa toisen poskilla. Ei kuulemma olettanut sinun huomaavan. Tietenkin sinä huomasit. Tuollaiset yksityiskohdat tuppaavat pysymään mielessä kuin itsestään.
- Joskus keskustelu eteni huikealla flowlla pitkän aikaa, kunnes ensimmäinen laskeutunut hiljaisuus tuntui korvissasi mitä raastavimmalta meteliltä. Sitä alkoi alitajuisesti kaivamaan kännykkää taskusta/laukusta. Ei sille mitään oikeaa käyttöä ollut. Nössöä piiloutumista.
- Mielenkiintoiset ja avartavat puheenvuorot ihmisluonteesta ja sen kertakaikkisesta omituisuudesta. Jokaisella ihmisellä tuntuu olevan omanlaisensa näkökulma siitä, miksi olemme taipuvaisia ja halukkaita tekemään asioita, joiden tiedämme satuttavan muita ihmisiä. Toki siinä samalla käytiin läpi tyypilliset IhminenOnItsekäsPaska-kelat, mutta keskustelun jatkuessa huomasit, että oli tässä nyt kyllä jotain muutakin.
- Välillä kummankin osapuolen silmistä ja eleistä huokui, että se-mistä-ei-tekis-mieli-puhuu olisi nostettava pöydälle, mutta se on aina ollut vaikeaa. Mieluummin "lisää kahvia ja yksi tuoppi olutta tähän väliin, kiitos."
- Ennen kaikkea mieleen jäi hyvin hämmentäviä tapaamisia, jotka kiteytyivät muistiin useimmiten vain yksittäisinä lauseina, joita toinen sanoi - tai jätti sanomatta. Se tilanne, jossa toinen katsoi kaukaisuuteen muutaman sekunnin ajan, jonka jälkeen hän kääntyi sinuun päin esittäen jonkin merkitystä sisälläpitävän kysymyksen, johon ehkäpä haluaisit vastata uudelleen.
- Se, mitä tunsit jonkun tietyn henkilön läsnäollessa tietyssä hetkessä, oli ainutkertainen kokemus. Se saattoi olla hyytävän kylmä väristys selkäpiissä, räkäinen nauru palleassa tai kutkuttava paikka sydämessä. Yksi asia on varmaa - juuri tuota hetkeä ja tunnetta ei ollut kukaan muu kokenut aiemmin. Eikä tule kokemaankaan. Nyt olisi syytä ymmärtää, että tämä on mitä kiinnostavinta aikaa olla elossa!
(Teksti on kirjoittajan mieleen pörrännyttä puutaheinää. Tämän bloggauksen piti olla vain muutaman sanan mittainen rustaus, joka yltyikin muisteluiden ohella suuremmaksi. )
