"Lautturintie 3L, nuori nainen, ilmeisesti yliannostus, ranteissa syviä viiltoja, ei valtimoon saakka, erittäin kiireellinen", kuului ääni ambulanssin ohjaamoon. Saarinen vilkaisi taustapeiliin, painoi kaasua, kytki pillit ujeltamaan ja ohitti auton toisensa jälkeen. Audit ja mercedekset tuntuivat antavan vapaaehtoisesti tilaa kuin kunnioittaen ohitse kiitävää ajoneuvoa.
Tanssii tähdissä drinkki toisensa perään ja vuorotellen hämärtyvät, vuorotellen kirkastuvat valot euforisilla kasvoilla. Keinuttaa lanteitaan vasten pojan nuorta kehoa. Antaa tämän hieroa sormillaan naisellisuuden saavuttanutta vartaloa. Nopea musiikki hakkaa vasten lattiaa, syvä basso tuntuu rinnassa saakka. Kapakan ikkunoiden takaa paljastuu huominen, ensimmäiset valokiehkurat tunkeutuvat esiin korpinmustan kaupungin takaa, ensimmäiset valot syttyvät ikkunoihin, rakennukset alkavat elää.
Ambulanssin tuloon tuntui kuluvan miljoonia tunteja, vaikka todellisuudessa hätäkeskukseen soitosta oli vain kymmenen minuuttia. Sari oli kääntänyt tyttärensä kylkiasentoon, pyyhki tämän suupieliä, joista valui valkeaa vaahtoa.
"Nyt se tulee", Veikko kuiskasi ja avasi oven ambulanssikuljettajille.
Hiljaisina pariskunta katseli kuinka heidän lapsensa nostettiin paareille ja kauhun täyttämissä hetkissä kaikui sanat: "verenpaine erittäin alhainen, pulssi tuntuva mutta heikko, tila kriittinen, nyt on kiire."
Tyttö huokaisee kosketuksen pehmeydestä. Valkean neitseelliset lakanat kietoutuvat parin ympärille, molemmat ovat yhtä vaaleita reisiä, käsivarsia ja pitkiä hiuksia. Kumpikin niin viattomia mutta kiertyneitä synnin syviin syövereihin. Pojan hampaat murskaavat täydellisen norsunluunkalpean ihon, jättäen tummanpunervan mustelman solisluulle. Intohimoiset suudelmat siirtyvät yhä alemmas. Tähtiä silmissä. Aamu verhojen takana. Sängyn armoa anova narinakaan ei saa nuoria irroittautumaan hekumastaan.
"Katso äiti", pieni poika kuiskasi äidilleen ja nykäisi tämän hihasta.
"Mitä nyt, kulta?" Anna vastasi hiljaa ja silitti pojan hiuksia.
"Minne tuo tyttö viedään?" kolmivuotias kysyi ja osoitti paareilla makaavaa tyttöä, jota ambulanssikuskit työnsivät kohti elvytyshuonetta. Lääkäri ja useampi hoitaja pyöri paarien ympärillä, tyttö nostettiin sairaalavuoteelle ja huoneen automaattiovet sulkeutuvat vanhemman pariskunnan jäädessä itkien ulkopuolelle. Ystävällinen hoitaja ohjasi heidät istumaan odotushuoneeseen.
"Lääkärien luokse, he auttavat häntä", Anna kuiskasi pojalle vaikka tunsi kylmien väreiden hiipivän selkäpiissään, tyttö oli hänen varmaan esikoisensa ikäinen, ehkä kahdeksantoistavuotias.
"Korjaavatko he hänet?"
"Kultaseni, kaikkea ei aina voi korjata."
Tytön vahamaiset, nukkemaisen sirot kasvot jäivät ikuisiksi ajoiksi Annan mieleen.
Häpeä sisällään, tähdet kaukana taivaasta. Tyttö kietoutuneena lakanaan, keräillen vaatteitaan ja sulkien oven hiljaa jottei poika heräisi. Pukeutuu loppuun porraskäytävässä, saa ikävän mulkaisun osakseen naapurin vanhalta rouvalta. Kristallisen jäisiä kyyneleitä poskillaan onnistuu laahustamaan kirkassa keväthangessa kotiinsa. Lysähtää polvilleen eteisen puulattialle, vaipuu ajatuksiinsa ja nyyhkäisee hiljaa. Korpinmustat hiukset takertuvat kiinni kasvoihin, tyttö ryhdistäytyy ja kompuroi kylpyhuoneeseen. Äidin lääkekaappi herättää kunnioitusta seinällä, isän partakone kutsuu luokseen peilikaapin lasin takana.
"Kuolinaika 08:24, onko omaisia?" Ylilääkäri Peltola kysyi hiljaa ja sulki tytön silmät.
"Aulassa on vanhemmat, menenkö kertomaan heille?" Hoitaja kysyi kyynel silmänurkassaan.
"Ei, hoida sinä tyttö kuntoon niin minä menen", Peltola vastasi hiljaa ja kosketti hoitajan olkapäätä.
Mies asteli ulos huoneesta ja kohtasi tytön vanhempien toiveikkaat katseet, silmät joiden tuike sammui heti nähdessään lääkärin ilmeen.
"Olen pahoillani", hän kuiskasi ja kosketti naisen polvea.
Ottaa käsiinsä purkin rauhoittavia. Kaataa sisällön kämmenelleen ja pohtii hetken ennen kuin kaataa lapselliseen, sammakkoa esittävään hammasharjamukiin vettä ja nielee pillerit kerralla. Pudottaa purkin lattialle ja istuu hetken täristen aloillaan. Partakoneen terä irtoaa kuten aina ennenkin, hoikka käsi painaa sen oikeaa rannettaan vasten, sulkee silmänsä ja tuntee kylmän metallin ihollaan. Punainen veri sotkee vaalean kylpyhuoneen maton, suolaiset kyyneleet putoavat haavoihin, kipu sokaisee kasvot. Häpeä, itseinho ja tuska. Hitaasti vaipuu pitkälleen pehmeälle matolle, tuntee hitaasti kuinka lääkeaine vaikuttaa kehossa.
Hauta hiljainen nuoren naisen, pariskunta polvillaan edessä kiven graniittisen. Kaksi kullattua lintua päällä rosoisen kylmyyden. Kyyneleet poskillaan ja toisiaan käsistä puristaen, sulkevat silmänsä rukoillen. Mies laskee pehmokanin kukkien juurelle, sen valkeat käpälät sekoittuvat multaan. On jälleen hetki hiljaisuuden.
