Scarecrow_Man

Mies istui lattialla, suihkun alla, veden valuessa päällensä. Hän antoi hiustensa laskeutua kauniille, haalean arpisille kasvoilleen, ja tiukensi otettaan toisessa kädessään pitelemästään esineestä. Vesi huuhtoi miehen tatuoitua kehoa ja nuoli pois kaiken lian, jonka päivä oli tuonut tullessaan. Se ei kuitenkaan voinut huuhtoa pois tahroja, joiden hän tunsi pinttyneen sieluunsa. Edes juuri päättyneen keikan tuottama adrenaliini ei enää riittänyt pitämään miehen tuntemia demoneja kurissa. Hän tiukensi otettaan kädessään puristamastaan ohuesta rumpukapulasta, jolla oli vielä hetki sitten hakannut rumpujensa tribaalikuvioituja kalvoja.
Musta meikki miehen silmistä valui tuhrien hänen kasvonsa, ja kyyneleet sekoittuivat suihkusta ryöppyävään, höyryävään veteen. Hän ei halunnut enää kohdata todellisuutta, joka odotti kulman takana. Mies kuuli muiden äänet etäisesti suihkun kohinan läpi, kohinan joka täytti nyt miltei hänen koko maailmansa. Ne huusivat jotain, taisivat olla humalassa.
Mies katsoi sormiinsa tatuoitua nimeään, ja ajatteli itsekseen kuinka heikko tuo henkilö, jota hän kutsui "omaksi itsekseen" oli. Tai ehkä se oli vain kuvottavan maailman vika, maailman johon hän epäonnekseen oli sattunut syntymään. Se maailma oli kokonaan vääränlainen. Ilkeä, itsekäs, tylsä.
Mies puristi kätensä korvillensa ja itki. Hän ei uskaltaisi kohdata todellista maailmaa. Soittaessaan yleisön edessä, hän tiesi sen pienen hetken ajan minne kuului, ja silloin, hänen onnistui tuntea olonsa onnelliseksi. Se oli hienoa, taianomaista. Mutta sitten, seuraava päivä, kiertueen jälkeinen viikko, kuukausi... Mies ei halunnut ajatella sitä. Hän puristi rumpukapulaa kädessään, ja antoi päänsä täyttyä tuosta ajatuksesta, joka hänet oli saanut niin usein lumoihinsa.
"Voisipa keikkamme jatkua ikuisesti."