Z.eta

Taas joutuu miettimään ihan tosissaan,että miten en osaa elää? Toki elän,mutta en mielestäni,kuten täytyisi tai siten miten yleisen mielipiteen mukaan kuuluisi tai edes sinne päin. Kuinka näin on päässyt jälleen käymään? Enkö koskaan opi virheistäni? Osasta kyllä,mutta toiset virheistäni toistuvat vain kerta toisensa jälkeen. Ihmisen mieli se on niin helvetin ihmeellinen ja tutkimaton. Kaikille tulee vastoinkäymisiä ja takapakkeja elämässä,mutta jälleen kerran olen menettänyt ainakin hetkellisesti lähes kaiken. Sen kaikista tärkeimmän. Sekosin täysin,itkin ja huusin suoraa huutoa tunti tolkulla,niin että naapurit olivat hädissään soittaneet poliisit,kun luulivat kai,että jotain tapetaan.Kesti aikansa ennen,kuin pääsin lattialta sikiöasennosta edes istumaan. Sen jälkeen viikko tolkulla yhtäkkinen putoileminen polvilleen itkemään ja huutamaan. Tuska,se mikä helvetti todellakkin tuntuu. Tuska,joka saa keinumaan kädet itsensä ympärillä tunnista ja päivästä toiseen,se kun sattuu jo fyysisestikin niin,että on vaikea hengittää. Se,kun hetkessä viedään kaikkein rakkain. Hän jonka vuoksi ja puolesta kuolisin nyt ja aina.Tästä tuskasta,surusta,kaipuusta ja kivusta ainakin tiedän edelleen olevani elossa. Tiedän,että on mahdollisuus muuttaa asiat vielä,niin että haluan ja pystyn elämään. Niin,että kaikki on taas ennallaan,kuten ennen. Tarvitsisin vain äärettömästi voimia,jotka tällä hetkellä ovat täysin olemattomat.