Surun kyynel tippuu kasvojani pitkin
Se sivelee poskeani rauhallisesti, aivan kuin lohduttaen
Kyyneleitä alkaa tippumaan enemmän
Se on kuin virtaava joki jolla ei ole loppua
Haluaisin unohtaa ja elää uudestaan menneen
En tekisi samoja virheitä uudestaan
Olisin vahvempi ihminen joka kestäisi puukon iskut sydämeen
Kirjoitan tämän yksinäisyydessäni
Niin yksinäisyys. Se on toisinaan rauhoittavaa mutta toisinaan se tekee hulluksi.
Yksinäisyys tekee pilkkaa. Nauraa päin kasvoja.
Makaan sängyllä. Itken taas niin kuin joka ilta.
Itken menetettyä rakkauttani. Yritän itkeä surua pois.
Musta varjo lankeaa päälleni.
Kuolema hiipii hiljaa huoneeseen.
Mitä se täällä tekee?
Sen täyteläiset huulet kutsuu luokseen.
Olen hurmioissani kuinka upealta Kuolema näyttää.
Se kumartuu puoleeni ja antaa viimeisen petollisen suudelman huulilleni.
Makaan rauhassa silmät painuneina ikuisuuteen.
Huulillani Kuoleman suudelma muistuttaen itkuisista yksinäisistä öistä ja surusta.
