Jeesus Kristus oli voittaja. Ainoa vaan että jos tapaisin sen ja pystyttäis kommunikoimaan niin mitä jos mä voittaisin sen väittelyssä? Olisiko se mahdollista? No, jokainen arvioi tämmöset asiat itse omalta kohdaltaan. Mä pidän mahdollisena että voittaisin. Mutta yrittäisinkö tehdä niin?
Otetaan huomioon että Jeesus piti naulita ristiin sen takia että se oli liian kova jäbä. Se sai muut vaikuttamaan joltain "fariseuksilta" ja "juutalaisilta" kuten me fariseukset ja juutalaiset nykyään tunnemme. Jeesus jäi meidän keskuuteemme, mutta ainoa tapa jolla se pystyi tekemään niin oli semmonen että se tapettiin. Kuolleena se ei päässyt enää kyykyttämään ketään. Silloin sen ihailemisesta tuli turvallista.
Encore?
No en mä haluu mitään encoree tommosesta vitun kidutuksesta. Se tapahtui jo kerran ja se oli semmonen juttu että kirkossa pitää edelleenkin käyttäytyä kunnioittavasti. Ihmiset ei selvästikään ole valmiita mihinkään hengelliseen vallankumoukseen nyt kun niillä on ihan tarpeeksi ongelmia vaikka jonkin politiikan ja teknologian kanssa. Et kyllä menee taas karvalakkikonservatiivilta traktorin kardaaniakseli solmuun jos pitäis vielä uskontoakin vaihtaa. Ne ei vitussa pystyis handlaamaan jotain tollasta. Jos et usko niin lue uutisia. Lue uutisia vaan kunnes tajuat että niissä jätetään puolet kertomatta. Mitä vaikka joku Islanti teki kun siellä oli se pankkikriisi. No siitä ei Suomessa uutisoitu. Ja siitä ei uutisoitu siksi että jotkut aatteli että porukka täällä ei kestä sitä että ne tietäis sellaisia asioita. Että niillä pimenis päässä ja ne ryhtyis sekoilemaan jotain vaan. Nostais vaikka keskuudestaan jonkin johtajan ihan vaan jotta CIA pääsis pistään sen kylmäksi. Se olisi kansan osalta niin sanottua arvopolitiikkaa - keskitytään siihen mitä teoista pitäisi seurata eikä siihen mitä niistä seuraa.
Kuka haluais tämmöisessä maailmassa sanoa muuta kuin: "Tosipaikan tullen olisin tutiseva paskakasa"? Vaikka ei oikeasti sitten olisikaan? Tai vaikka olisi?
Kun menin juttelemaan Sauli Niinistölle eka asia mitä se sanoi oli että se etsii vaimoaan. Vaikka sanoin vaan että "Päivää, herra presidentti." Fiksu mies. Mähän olisin tohon voinut vetää semmoset että "Buu huu, säikähitkö mua?" jos olisin halunnut. Jos olisin ollut joku alaluokkainen pässi joka haluaa vain nöyryyttää sitä sen sijaan että myisin sille kirjan. Eli se tarjos mulle paikan saavuttaa näennäinen mitätön voitto siinä tapauksessa että olen niin tyhmä etten ansaitse parempaa. Eikä se varmaan ajatellut mitään tehdessään niin, luultavasti puhui vielä jopa totta. Tommosta ei pysty tekemään ihminen jolla on fiksaatio voittamiseen.
Luultavasti, jos Sauli Niinistö olisi nähnyt edes pienen ahneuden pilkahduksen silmässäni, se ei olisi tullut ostamaan sitä kirjaa. Pekka Himasella taas se ahneus oli written all over his face niin että se näkyi oikein lehtikuvistakin... ja sen tietää mitä siinä sitten kävi. No rahasäkit vaihtoi omistajaa ja menetettiin ehkä mainetta ja kukaan ei tainnut voittaa mutta monet vaikuttivat voittajilta hetken aikaa. Luotettavuus ja arvostelukyky nyt eivät lähtökohtaisestikaan kuulu Kataisen imagoon joten hän jatkakoon komissaariksi - eihän kukaan tiedä mitä hän oikeasti lopulta ajattelee tai että onko se EU:kaan niin hyvä juttu.
Jeesus sanoi: "Joka rakastaa elämäänsä, menettää sen, mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, säilyttää sen iankaikkiseen elämään." (Joh. 12:25)
Mä toivoisin että voisin menestyä ilman että se olisi keltään pois. Ja vihaan elämässäni sitä mahdollisuutta että mut voisi edelleen pakottaa voittamaan jos mut saisi tuntemaan just sen verran alemmuutta että haluaisin. Ei niin paljon että menisin rikki mutta just sen verran että sille olisi pakko tehdä jotain. Antifragiliteetti.
Tässä mielessä, jos joku pakottaa mut voittamaan niin mä häviän sille, koska se pääsee sanelemaan mun toiminnan, vaikka loppupeleissä voitankin sitten jonkun muun! Esimerkiksi amiksessa mä hävisin koulukiusaajalle, mutta voitin sitten myöhemmin jonkin Robert Pirsigin. Sitten pääsin taas siihen tilaan että ei omasta puolestaan tunne tarvetta voittaa. Mutta! Se ei johdu siitä ettei olisi asioita, jotka haluan!
Mä olisin aina halunnut yhden naisen jota en oo saanut. Ajattelen häntä joka päivä. Mun omissa intresseissä olisi saada hänet, mutten halua voittaa. Kun voittaja ratsastaa auringonlaskuun, hänen hevosensa on niin nopea ettei aurinko laske ennen kuin voittaja hevosineen on nääntynyt hengiltä.
Sitä paitsi mitä jos se oliskin ihan kamala kumppani? En mä ole mikään ennustaja. En voi tietää. Jos mä voittamalla saisin sen itselleni niin mitäpä muuta se tekis kuin lopun ikänsä kaatais paskaa mun niskaan. Ja sit mun pitäisi voittaa vielä se paskakin. Hoh hoijaa.
Miksi se kaataisi paskaa mun niskaan? Sen takia että pohjimmiltaan kaikista olisi mukavinta, siis oma arki olisi mukavinta, itse tuntisi itsensä onnellisimmaksi - eikä muiden tarvitsisi edes tietää - jos sais sen unelmiensa kumppanin just silleen että menee joku kukka kädessä tien poskeen odottamaan. Ja sieltä se sit tulis. Eikä tarttis edes varautua siihen ettei hommat sujuis noin helposti.
Enkä mä väitä että edes pystyisin voittamaan hänet itselleni. En ole edelleenkään ennustaja. Jos tuntisin alemmuutta ja yrittäisin sellaista voittoa ja häviäisin niin sitten häviäisin hänelle mutta voittaisin sen joka sai minut tuntemaan alemmutta. Tästä henkilöstä tulisi minun kauttani ihminen joka pilaa toisten asiat. Ja miksi sillä olisi väliä kuka hän edes on? Jos mä olen jo hävinnyt jollekin koulukiusaajalle amiksessa niin ei sillä ole väliä mille seuraavaksi enää häviän. Vaikka jollekin männynkävylle joka tippuu hermopisteeseen niin että pääni räjähtää veriseksi joka suuntaan leviäväksi mössöksi. Tai ehkäpä voittaisin... muurahaisen? Mitä jos se olisi tärkeää?
Eikä tämmösistä jutuista useimpien ihmisten tarvitse ollenkaan puhua mitään. Mutta itse kun en muuhun ilmeisesti kykene kuin itseilmaisuun niin pysyn lestissäni jatkossakin koska en pummikaan halua olla. Hain kyllä tietojenkäsittelytieteeseen yliopistolle mutta oli pisteestä kiinni etten päässyt... ja jos olisin päässyt niin siitä ne ongelmat vasta olisivat alkaneet kun ei mua kuitenkaan olisi varmaan kiinnostanut niin paljon että olisin montaa opintopistettä pystynyt suorittamaan.
Kyllä mulla voi onni olla, mutta tää onni mikä mulla nyt on ei ole semmonen mitä pystyn kätkemään. Ammattitauti. Armosta täällä eletään kaikki. Voihan muutoksia toki pelätäkin jos tuloksena sitten on se että eipähän oo onnea mitä pitäisi pitää vakan alla... sen vakankin voi sitten heittää menemään. Ja mitä jos se vakka vituttaa? Vituttaa niin paljon ettei haittaa ettei oo onnellinen kunhan sen saatanan vakan saa heivattua vittuun, niin pitkälle ku satiaiset kasvaa.
