Juttelin äsken kahden nuoren turvapaikanhakijan kanssa. Olivat saapuneet Suomeen reilu viikko sitten. Kysyin tietenkin, mikä on heidän ensivaikutelmansa Suomesta. On kuulemma muuten tosi hyvä olla, mutta on kylmä, tupakka on tosi kallista, eikä ole X-Boxia. .
Eipä paljoa eroa mun arjesta. Tänään just valitin, kuinka ei enää meinaa tarjeta hupparissa. Röökin kalleudesta oon pitempään itkenyt, ei oo enää varaa polttaa Mallua. Niin, ja mun pleikkari on mutsilla, eli en pääse sitäkään pelaamaan.
Tuleehan nuo turvapaikanhakijat ihan eri oloista, luultavasti sodan ja levottomuuksien keskeltä, mutta ovathan he ihmisiä ihan siinä missä minäkin. Jakavat vielä ihan samoja arkipäivän murheita.
Kirjoitin tän siksi, koska some näyttää jakautuneen kahtia: rasisteihin ja suvakkeihin. Mun mielestä molemmat on lähes yhtä perseestä. Eivät turvapaikanhakijat ja pakoilaiset tarvitse sääliä ja päähäntaputtelua, vielä vähemmän vihanilmauksia ja heihin kohdistuvaa rasismia. Mun mielestä molemmat kuitenkin asettavat heidät eriarvoiseen asemaan. Suomalainen ei ole missään mielessä parempi. Ei siinä mielessä, että saisi alentaa toista rasistisella käytöksellä, mutta ei kyllä siinäkään, että pitäisi kokea turvapaikanhakijoiden olevan säälittäviä ihmisraunioita, joita täytyy hypettää ja kohdella kuin avutonta lasta.
Mä haluaisin, että voitaisiin olla ihmisiä ihmisille, ymmärtää, että kaikki on tasa-arvoisia ja elää sen mukaisesti.
[Ja jos joku meinaa kommentoida, että tuskin mitää hätää ovat nähneet, kun tuollaiset murheet on, niin tuskin nuo pojat heti olisivatkaan ruvenneet avautumaan kotimaansa tilanteesta. Kyseessä oli tupakanmittainen small-talk. En mäkään selosta randomille, joka mun kuulumisia kyselee, että joo ihan paskaa, mulla on tää ja tää sairaus ja mun sukulainen kuoli just ja mua ahistaa.]
