raakakaakao

Katoin tänään Boondock Saintsin ja siinä lopussa sanotaan "You people have been chosen to reveal our existence to the world. You will witness what happens here today, and you will tell of it later..." linkki

Oon ihan varma, että toi on jossakin biisissä, mutta en millään saa sitä päähäni. (Ei ole Aiden - World By Storm, löysin sen googlaamalla, mutta en ollu aikasemmin kuullu ees koko biisiä)

Ahistaa! Jos joku osaa jeesaa ni se on maailman paras tyyppi!

Juttelin äsken kahden nuoren turvapaikanhakijan kanssa. Olivat saapuneet Suomeen reilu viikko sitten. Kysyin tietenkin, mikä on heidän ensivaikutelmansa Suomesta. On kuulemma muuten tosi hyvä olla, mutta on kylmä, tupakka on tosi kallista, eikä ole X-Boxia. .

Eipä paljoa eroa mun arjesta. Tänään just valitin, kuinka ei enää meinaa tarjeta hupparissa. Röökin kalleudesta oon pitempään itkenyt, ei oo enää varaa polttaa Mallua. Niin, ja mun pleikkari on mutsilla, eli en pääse sitäkään pelaamaan.

Tuleehan nuo turvapaikanhakijat ihan eri oloista, luultavasti sodan ja levottomuuksien keskeltä, mutta ovathan he ihmisiä ihan siinä missä minäkin. Jakavat vielä ihan samoja arkipäivän murheita.

Kirjoitin tän siksi, koska some näyttää jakautuneen kahtia: rasisteihin ja suvakkeihin. Mun mielestä molemmat on lähes yhtä perseestä. Eivät turvapaikanhakijat ja pakoilaiset tarvitse sääliä ja päähäntaputtelua, vielä vähemmän vihanilmauksia ja heihin kohdistuvaa rasismia. Mun mielestä molemmat kuitenkin asettavat heidät eriarvoiseen asemaan. Suomalainen ei ole missään mielessä parempi. Ei siinä mielessä, että saisi alentaa toista rasistisella käytöksellä, mutta ei kyllä siinäkään, että pitäisi kokea turvapaikanhakijoiden olevan säälittäviä ihmisraunioita, joita täytyy hypettää ja kohdella kuin avutonta lasta.

Mä haluaisin, että voitaisiin olla ihmisiä ihmisille, ymmärtää, että kaikki on tasa-arvoisia ja elää sen mukaisesti.

[Ja jos joku meinaa kommentoida, että tuskin mitää hätää ovat nähneet, kun tuollaiset murheet on, niin tuskin nuo pojat heti olisivatkaan ruvenneet avautumaan kotimaansa tilanteesta. Kyseessä oli tupakanmittainen small-talk. En mäkään selosta randomille, joka mun kuulumisia kyselee, että joo ihan paskaa, mulla on tää ja tää sairaus ja mun sukulainen kuoli just ja mua ahistaa.]

Hämmentävää, oon nyt joutsenolainen (virallisesti vissiin lappeenrantalainen). Tää on vielä tosi absurdi ajatus, että asun tosiaan täällä toukokuuhun asti. Noh, ainakin pääsen opiskelemaan filosofiaa, joten mikäs siinä.

Selailin erästä toista kuvapalvelua ja törmäsin siellä yhteisöön "Se joka toiselle kuoppaa kaivaa, saa 6,50€/tunti" ja mulla ei nähtävästi oo mitään muuta tekemistä näin yhdeltä yöllä, kuin etsiä netistä haudankaivajan oikea tuntipalkka. On muuten vähintään 10,18 euroa tunnilta.

Ei mulla muuta. Paitsi että tää tylsyys tukahduttaa mut, eikä mua edes nukuta.

Onnea on huomata, että Steam-tilillä onkin 10 euroa!

// edit: sillä sai Half-Life kakkosen jee! Taas yksi hyvä syy lisää eristäytyä oikeista ihmisistä

Tämä ei nyt ole mikään yhyy-kukaan-ei-rakasta-mua-vuodatus, eikä seuranhaku-ruikutus, kunhan pohdiskelen julkisesti!

Olen pitkään miettinyt itsekseni ja muiden kanssa, miksi olen sinkku. Mukavia vaihtoehtoja (yleensä poikia, mutta ei keskitytä nyt seksuaaliseen suuntautumiseen sen enempää) kyllä on ollut useita, mutta hyvin homma jäätyy niinkutsutulle Friendzonelle. Rikon varmaan normeja ja luonnonlakeja, kun itse olen varmaan 90 prosenttisesti se, joka "friendzonataan".

Vika ei siis ole vastapuolessa, vaan ihan minussa itsessäni, onnistun muuntautumaan söpöstä ja kivasta vaimoke-ehdokkaasta hetkessä parhaaksi kamuksi. Mitä mä teen väärin? :D

Osa (ei suurin, mutta huomattava osa kuitenkin) miespuolisista ystävistäni on sellaisia, että juttu on lähtenyt siitä, että on ollut jotain säätöä, mutta päätynyt sitten siihen, että ollaan päätetty olla kavereita. Yleensä sen kundin aloitteesta. Kun olen tästä kysellyt, vastaus on usein jotain "sun kanssa vaan on niin helppo olla kavereita". Paras ystäväni (mies) on joskus huomattanut minulle, että osaan usein olla liiankin suora ja itsevarma ja se kuulemma usein saa miehet hidastamaan, joskus jopa laittamaan hätäjarrut pohjaan.

En koe itseäni mitenkään miehekkääksi tai poikamaiseksi, mutta ystäväni harvoin ottavat naiseuteni tosissaan. Tyttökaverini usein ovat sitä mieltä, etten ymmärrä heidän "tyttöjuttujaan". Okei myönnetään, että ei ole minun tapaistani viettää useita tunteja shoppaillen ja esimerkiksi olla hermostunut ennen treffejä. (Välihuomautuksena, em. "tyttöjen juttujen" olevan suht törkeitä yleistyksiä, mutta mennään nyt näillä, sillä kyse on minun ystävistäni, ei koko maailman naisista).

Olen kuitenkin väliinputoaja: vaikka miehet usein kohtelevat minua, kuin jätkäkavereitaan, minua ei oteta niin tosissaan, kuin oikeaa miestä, mutta naiseuttanikaan ei oteta kovin tosissaan. Tästä varmaan seuraa se kuuluisa friendzonaus.

Tiedä sitten, pitäisikö tässä omia toimintatapojaan ruveta muuttamaan, vai vain odotella, että joku hyväksyy mun suoruuden, ilkeähkön ja mustan huumorin ja elämäntyylini.

En tiedä mikä tämän tekstin pointti edes oli. Olen mökillä ja kaikki muut nukkuu ja tahdoin vaan purkautua jonnekin, lol. Varmaan poistan tämän aamulla, kun tajuan, ettei tässä ole mitään pointtia.

//: kohdistan tässä lähinnä turhautumiseni cis-miehiin, sillä heidän tapailussaan minulla on eniten kokemusta ja koen olevani suhteellisen hetero ja haluavani seurustella miehen kanssa