Mä oon aikaisemmin pohtinut kovasti mm omia parisuhteitani ja sitä millaiseksi olen rakentunut niiden myötä. Mä en usko että näin syvällinen pohdinta jaksaa kiinnostaa yhtään ketään, mutta hei, mun blogi ja mun säännöt.
Mä oon tutkinut nyt pidemmän aikaa sitä, että mikä luo hyvän parisuhteen. Ja yrittänyt miettiä että mitä mun pitää muuttaa itsessäni, jotta voin olla hyvä puoliso yhtään kellekään. Mä oon hirveän impulsiivinen ja liberaali, se ei ole välttämättä paha asia, jos löydän toisen samanlaisen ihmisen rinnalleni, mutta se on paha asia, että mun on kovin vaikea puhua tunteistani, koska pelottaa että se toinen osapuoli ei osaa ottaa niitä mun fiiliksiä vastaan oikein.
Luonteeltani mä oon aika negatiivinen, en luonnostaan, mutta ympäristön ja siinä myllertävien, pelottavien muutosten vuoksi. Se on yksi niitä asioita mitä mun pitäis muuttaa itsessäni.
Enkä tarkoita että musta muuttuisi semmoinen ärsyttävä tsemppijeejee-tekopositiivari joka kotiin yksin päästessään nappaa hymynaamarin pois naamalta ja alkaa taas murjottaa, vaan tarkoitan ihan sitä että koittais nähdä sen harmaan pilven kultareunuksen. Se on se mikä luo pitkiä parisuhteita. Tottakai välillä toisen olemus ottaa päähän, mutta siinä kohtaa pitäisi tietoisesti osata pysähtyä ja miettiä niitä hyviä puolia. Ja itse parantaa omaa elämäänsä, ajatus kerrallaan.
Mulla oli tuossa syyskuun alussa parisuhde, joka päätty siihen että mun puoliso, jonka kanssa oltiin yhdessä kolme vuotta, rakastui mun parhaaseen kaveriin ja jätti mut.
Aluksi olin saatanan vihainen, sitten hämmentynyt ja murtunut. Nyt tuntuu että mä oon saanut tästäkin kokemuksesta itselleni jotain. Ei meitä selkeesti ollut tarkoitettu yhteen, elämä on täynnä mahdollisuuksia, pitää vaan uskaltaa tarttua niihin ja ennen kaikkea, rakastaa itseään niin paljon että pystyy olemaan läheisilleen suoraselkäinen ja rehellinen. Jos haluaa muuttaa ympäristöä, se muutos lähtee itsestä. Puhumaan ja positiivisuuteen opetellessa, kiitos ja anteeksi. :)
