Olenko onnekas kun ei tarvitse käydä yhteiskuntapalveluksessa? Ei siis tarvitse käydä töissä tai opiskelemassa eikä ole firmaakaan. Tekeekö tämä minusta onnekkaan? Totta kai omasta mielestäni. Mutta muiden mielestä elämässäni on useita asioita, joita he pitäisivät sietämättöminä.
Monien mielestä olisi sietämätöntä olla käyttämättä kalenteria ja olla tietämättä oman tilin saldoa. Silloin kun tarvitsen näitä asioita minua toki haittaa etten ole enää tottunut niihin. Mutta en halua niitä päivittäiseen elämääni.
Elämäntyylini oli säntillinen niin kauan kuin uskoin sen johtavan johonkin. Sitten huomasin ettei yhteiskunta ole varautunut olemassaolooni. Yhteiskuntaan ei sisälly yhtäkään viitoitettua tietä, joka veisi minut muualle kuin kadotukseen. Sellaisen tien kulkeminen ei koskaan lopu!
Emme saisi uskaltaa tutkia ilman tutkintoa. Mutta jos hankimme tutkinnon, emme pääse tutkimaan vaan meidät sitoutetaan esimerkiksi opettamiseen tai rakenteelliseen varainkierrätykseen. Tai sitten pitää saapua johonkin paikkaan vaikkei siellä olisi mitään tekemistä. Sinne pitää tulla joka arkipäivä.
Yhteiskuntapalvelus ei ala loppuakseen! Jos sen kuitenkin lopettaa, useimmat muut eivät lopeta. He eivät ymmärrä millaista on elää vapaana. Jos yrittäisin selittää sitä heille, selittäminen ei koskaan loppuisi, eivätkä he haluaisi kuulla kuitenkaan. Mutta vaikkeivät he halua kuulla, he silti kysyvät joskus: "Miksi?"
Kun käyttäydyn tavalla, jota on vaikea ymmärtää ja josta on jotain haittaa, minulta voidaan kysyä, miksi käyttäydyn niin. Mitä vastaan silloin kun käytökseni johtuu siitä etten suorita yhteiskuntapalvelusta? Sitä ei saa sanoa, sillä sen sanominen toiseuttaa yhteiskuntapalveluksen suorittajia.
