Darkschoul

Tässäpä taas mennään pitkästä aikaa kirjoittelen blogii, mutten jaksa enää pitää tätä kaikkee pääni sisällä. On tapahtunut paljon hyvää oon saanut rakastaa ja olla rakastettu useita kertoja, mutta kuten jokainen ymmärtää onni on hetki vain, eikä ikuisuus. Moni tyttö on luotani lähtenyt, osa kokonaan rajan taakse ja osa ikuisesti tavoittamottomiin. Silti on onneksi heitä, jotka ovat jääneet elämääni ystävinä ja he rakastuvat uudelleen ja heitä rakastetaan. Tätä kun miettii, minun pitäisi olla vihainen, mutten ole. Olen aidosti onnellinen heidän puolestaan, että ovat löytäneet rakkauden uudelleen. Nyt olen yksin, loppuun käytetty, mutta silti hymyilen ihmisille ja tutustun uusiin ihmisiin ja luon uusia yhteyksiä vanhojenkin ystävieni kanssa. Silti vain mietin, että mikä on minun roolini tässä elämässä? Olenko vain tuki ja turva tarvittaessa, jonka viereen ei jäädä loppuelämäksi vai olenko sittenkin enkeli, joka ei ole vielä löytänyt langennutta täältä. Te miehet ja pojat jotka ehkä luette tätä niin elkää tehkö samaa virjettä kuin minä. Elkää rakastuko täysin se vain särkee teidät ja korjaaminen ei ole ikinä helppoa ja kivutonta. Naiset ja tytöt, jos luette niin kuvitelkaa se tuska miehelle, joka ei osaa kuin rakastaa ja olla rakastettu ja sitte kävelette pois. Se on sanoinkuvaamatonta se särkee aina ja loppujen lopuksi sellaisia miehiä ei oo enää paljoa täällä maan päällä tukemassa ja auttamassa.