Darkschoul

Tässäpä taas mennään pitkästä aikaa kirjoittelen blogii, mutten jaksa enää pitää tätä kaikkee pääni sisällä. On tapahtunut paljon hyvää oon saanut rakastaa ja olla rakastettu useita kertoja, mutta kuten jokainen ymmärtää onni on hetki vain, eikä ikuisuus. Moni tyttö on luotani lähtenyt, osa kokonaan rajan taakse ja osa ikuisesti tavoittamottomiin. Silti on onneksi heitä, jotka ovat jääneet elämääni ystävinä ja he rakastuvat uudelleen ja heitä rakastetaan. Tätä kun miettii, minun pitäisi olla vihainen, mutten ole. Olen aidosti onnellinen heidän puolestaan, että ovat löytäneet rakkauden uudelleen. Nyt olen yksin, loppuun käytetty, mutta silti hymyilen ihmisille ja tutustun uusiin ihmisiin ja luon uusia yhteyksiä vanhojenkin ystävieni kanssa. Silti vain mietin, että mikä on minun roolini tässä elämässä? Olenko vain tuki ja turva tarvittaessa, jonka viereen ei jäädä loppuelämäksi vai olenko sittenkin enkeli, joka ei ole vielä löytänyt langennutta täältä. Te miehet ja pojat jotka ehkä luette tätä niin elkää tehkö samaa virjettä kuin minä. Elkää rakastuko täysin se vain särkee teidät ja korjaaminen ei ole ikinä helppoa ja kivutonta. Naiset ja tytöt, jos luette niin kuvitelkaa se tuska miehelle, joka ei osaa kuin rakastaa ja olla rakastettu ja sitte kävelette pois. Se on sanoinkuvaamatonta se särkee aina ja loppujen lopuksi sellaisia miehiä ei oo enää paljoa täällä maan päällä tukemassa ja auttamassa.

Joka tähtiä katselee, sitä enkeli suojelee, joka taivaita tähyää, sitä enkeli ymmärtää, joka tuulelta kyselee, sille enkeli hymyilee, joka hetkeksi hiljentyy, sille enkeli ilmestyy. Yksin maailmassa jää jos ei ympärilleen nää.

Sä omistat mun sydämmen, mä tahdon sulle laulaa suudella sun kaulaas ja hukkua silmiis yhä uudelleen, oot jotain liian mahtavaa, mä nään, että sun silmäs kostuu kyyneleistä ja toivon, että ne ilo aikaan saa. Ajattele tätä ns. Runoo ku oot yksinäinen tai surullinen se toivon mukaan helpottaa ja auttaa jaksamaan. Kuuntele musiikkia sun sydämmelläs nii et ole yksinäinen <3

pakkaseen taas jäädä saan, kun sä pois meet, sattuuks tää vaan olemaan mun kohtalo? Sun tulos sai minut uskomaan, että onko elämällä sittenkin jokin tarkoitus? Miks mulle koskaan ei paista aurinko, miks elämä mua näin kaltoin kohtelee? Vaan sattuuks tää olemaan vaan miun kohtalo, mut tuomittu on ikuiseen pimeyteen!

Kun yössä yksin vaeltaa voi kaltaisensa kohdata ja hetken tie on kevyt kaksin kulkea, mutta mikset ole siinä vierelläin mun, minne juoksit pakoon minua? Hetken sut vain pitää sain ja ikuisuus yksi huokaus vain, niin mä aamuun herään, muisto jäljellä vain.

Sanotaan, että jokainen aamu on vieras ja tuntematon jos et makaa vierelläin mun. Jokainen joka rakastaa suojaan hakeutuu pois nurkista pimeistä

Vie miut kauas kaupungista, valoista, äänistä. Vie miut maailman reunaan kaukaisimmalle rannalle, sinne minne tie päättyy, vie alle tähtien jossa satais onnea, iloa, rakkautta, ja se maailma sinun olisi.

Nuorukainen astuu tuttuun yksiöön, tuttuun tyhjiöön, nuo seinät häntä ahdistaa, hän tahtois jotain parempaa. Hän verhot vetää ikkunaan, ja päättää käydä nukkumaan, vaan nähdäkseen mikä jälleen aamulla odottaa. Hän tahtois saada joskus jotain uutta. Pyysit elämältä toista tilaisuutta vain turhaan turhaan myönnät sen itsekkin, jeejee, taas aamulla heräät toiveunestaan, huomaa joku, että sanoo maailma tyhjää tyhjää kaikki ennenkin.

Miks aina niin, et kaikki riidat päättyy kyyneliin
taas yksin jäin mä itkemään
Miks aina niin, mä joudun vastaamaan sun syytöksiin
et niihin usko itsekään.