Ryhdyin lukemaan vanhoja tekstejä ja katselemaan kaverilistaa, selailemaan gallupeja ja nostalgisoimaan (ei kai tuo ole edes sana) sitä 2008-2014 aikakautta, jolloi täällä aktiivisemmin pyörin tuolla gallup-alueella.
Tajusin, et kuvakkeiluni tyssäsi kuin seinään Jyväskylään muuttamiseni jälkeen. Piiskasielusta tuli mun perhe ja meidän välinen yhteydenpito kuvakkeen kautta ei enää ollut tarpeellista. Perhearkeen tottuminen, uuteen kaupunkiin tutustuminen, uuden elämän aloittaminen oli helpompaa ilman, että otti menneisyyttään mukaan.
Tai siis tokihan mäkin oon vaan ihminen, joten jätin lähinnä ihmiset, harrastukset jne. ja otin mukaan vain taakkani, jotka toki sit fiksuna ihmisenä dumppasin Piiskasielun kannettavaksi. Ei näin. Kirjoitan tätä lähinnä itselleni, ei väliä lukeeko kukaan.
Tuo rakkaani on vahva. Vahvempi kuin kukaan, kenet olen koskaan tavannut. Tässä on nyt mennyt pauttiarallaa 6 vuotta ja siihen on toki mahtunut mäkiä kiivettäväksi ja harvoin meillä nyt ihan helppoa on ollut. Mut mun heikkouteni olis ajanut meidät karille jo varmaan sata kertaa, jos tuo elämäni suur-smurffiina olis samanlainen kuin minä.
En nyt lähde tähän revittelemään yksityiskohtia mut pakko sitä on ollut oppia hyväksymään se, et olen rikkinäinen ihminen. Kaikki mut tuntevat sen varmaan tietää mut peilin edessä en osaa tunnustaa ja tunnistaa vikojani.
Empatia ei ole vahvin lajini, eikä myöskään itsetutkiskelu. Noh, turha sitä on kierrellä. Sain masennusdiagnoosin tuossa vajaa kaksi viikkoa sitten ja siksi tässä muistelenkin ääneen, vähän selventääkseni päätäni. Kirjoittaminen ei sikäli ole koskaan ollut mulle kovin hyvä tapa jäsennellä asioita mut ehkä tälläi, mihin joku voi tulla vittuilemaan, jos ei muuta keksi on mulle ominaisempi tapa repiä itseäni auki.
31 vuotta. Varmaan olisin saanut saman tuomion lääkäriltä jo yli 10 vuotta sitten, ehkä 13-15 -vuotiaana jo. Sen verran holtitonta ja itselleni vahingollista elämää kuitenkin elin. 31 vuotta meni ongelman myöntämiseen vaik se on yrittänyt tuhota mut monta, monta kertaa.
En mä tiedä, kiitos ja anteeksi... Luulisin
-Riku
