Menetkö töihin aamulla sillä ajatuksella, että onneksi on jo perjantai? Itse en. Mutta tiedän tämän fiiliksen TODELLA hyvin. Työskentelin noin 2000 henkilön firmassa hallinnossa. Pomoni oli henkilö joka ei vain ajatellut meitä muuna kuin resursseina. Olin myös tiimissä, joiden kanssa en tehnyt töitä, paitsi silloin kun haluttiin että joku tekee sitä. Se joku oli useimmiten minä. Vuosia kyseisessä yrityksessä oli mennyt ehkä neljä, halusin vihdoin lähteä jatkokouluttautumaan ja tarvitsin väliaikaisen työtodstuksen. Muistan kun esihenkilöni kyseli 'paljonko työaikaa' käytän tähän? Ihmettelin, miten tämä on hänen ensimmäinen kysymys. Rehellisesti, niin en kauheasti jaksanut kehittää omia prosesseja tässä yrityksessä enää, mutta koska minulla ei ollut tiimiä, ei ollut esihenkilö joka oli mun jokapäiväisessä työssä mukana, niin ei ketään kiinnostanut mitä teen, kunhan tein töitä mitä minulle annettiin.
Sain uusia tehtäviä, mutta tittelini oli sama, palkkani oli sama. Joskus olin ottanut asian esille, etten ollut tyytyväinen ja mulle annettiin palkankorotus. Eihän se ole muuta kuin laastari, ja kun näitä tulee liian montaa, laastarit loppuvat ja vanhojen liimat pettävät kaikki kerralla. Juuri ennen toimistomuuttoa kyselin esihenkilöltäni, olisiko aika antaa minulle palkankorotusta, en ollut saanut mitään taas pariin vuoteen. Korostin hänelle tehtävien ja vastuun lisääntyminen ja hän sanoi keskustelevansa asiasta. Kun hän tuli takaisin ja totesi että 'ajan puute työtehtävien tekemiseen' ei ole peruste palkankorotukseen niin mulla lopullisesti riitti. Työmoraali oli ollut jo kauan alhaalla, tein kaiken jotta minun pakolliset tehtävät tuli tehtyä mutta en ollut innovatiivinen ja oma-aloitteellinen enää. The mic was officially dropped.
Muutama kuukausi meni ennen kuin sain uuden työpaikan, esihenkilöni ehdittiin vaihtaa tässä välissä ja korostin uudelle esihenkilölle, ettei tämä ollut hänen takia. EN myöskään pahoitellut asiasta, en ollut tunteellinen. Tiesin, ettei heilläkään ollut mitään sitä vastaan mutta ei mennyt montaa viikkoa ennen kuin minulle soitettiin ja kyseltiin asioita. Olin myös aiheuttanut jonkinlaisen irtisanomisvyöryn siellä hallinnossa, koska yli puolet vaihtuivat seuraavan vuoden sisällä. Ollakseen ensimmäinen kunnon työpaikka ja ensimmäinen kokemus huonosta työilmapiiristä, tiesin ainakin mitä en halunnut.
Pompin muutamissa työpaikoissa ennen nykyistä pienyritystä. Mutta heti ensimmäisestä päivästä lähtien sainsellaisen tunteen, että tämä on mun paikka. Minuun luotettiin, minulta ei pimitetty tietoa, minun mielipiteisiin ja kokemukseen luotettiin. Ja sitten tullaan siihen tiimiin ja työyhteisöön, on hauskaa, rentoa ja samalla erittäin asiantuntevaa porukkaa. Ei huudella toisilleen keskellä käytävää, eikä keskustella selän takana mitä sinulla jäi tekemättä koska kiire. Pienemmässä yrityksessä on toki se ongelma, että pitää olla hieman jokapaikanhöylä ja nousta pois siitä omasta roolista välillä. Samalla saan tehdä hyvin itsenäisesti työtäni, saan päättää paljon siitä mihin itse haluan keskittyä ja miten paljon.
Vieläkin tulee toki komentojakin, mutta ne ovat osaa työkulttuuria. Ne eivät ole pieniä kahvinkeittotehtäviä vaan ne ovat strategian kehittämistä, etuuksien hallinta, laillisia dokumentteja ja yleisesti työhyvinvointiin liittyviä, jotka ovat erittäin tärkeässä asemassa missä tahansa yrityksessä.
Ja lopuksi voin sanoa että viihdyn töissä, mulla on hauskaa töissä. Voitko sinä sanoa samaa? Ja jos ei, mistä se johtuu? Olisiko aika vaihtaa tai ajatella jotain muuta tai uutta jopa?
Kaikille muutokset eivät tule hetkessä, joillekin muutos voi olla erittäin vaikeita jopa. Itse tiedän jo tässä vaiheessa että minun hetki nykyisessä yrityksessä ei tule olemaan kovin pitkä enää, tämä on mulle yksi askel polullani, mutta nyt tiedän mitä etsiä seuraavalta työpaikalta.
