bellanen

Olen elämäni aikana huomannut, että vonkausviestit voidaan lokeroida muutamaan kategoriaan. Kaikki riippuu siitä miten innokas tai omistautunut henkilö on saavuttamaan tavoitteensa.

Tyyppi yksi ei aikaile. Hänelle (onko se sitten nainen tai mies) määrä korvaa laatua. Viesti voi olla lyhyt ja täynnä hymyjä. Usein kysellään muita yhteystietoja ennen kuin toinen on vastannut viestiin edes. Ehkä spammaillaan, koska luullaan että toinen tuntee itsensä tärkeäksi kun viestejä on noin paljon? Joillekin tämä voi olla söpöä, ja vastaavat siihen. Se voi riippua ihan siitä, onko viestittelijä "söpö" sun mielestä vai ei. Tähän minäkin nuorempana vastasin yleensä kiitos, mutta ei kiitos ainakin. Joskus, jos oli sillä tuulella, saatoin jopa vaihtaa silloiset nimettömät yhteystiedot toiselle. Oliko se sitten Skype tai joku muu. Usein se ensimmäinen vaisto, ettei tästä kuitenkaan tule mitään, oli oikea. Joskus saatoimme kuitenkin jutella muutakin kuin rinnoista ja seksistä x)

Tyyppi numero kaksi on samankaltainen kuten tyyppi yksi mutta viestin laatu on heikko. Sieltä ei tule sellaista söpöyttä esille, vaan mennään suoraan siihen että "sinähän haluat minut joten tässä on puhelinnumeroni" tyylillä eteenpäin. Tätä luultavasti tehdään monelle kerralla myös, ja usein kun vierailee toisen profiilissa niin näkee niitä vastauksia muilta. Useimmat ehkä töykeästi vastaavat takaisin ei, toiset asiallisesti. Ehkä tämäkin toimii tietyille, mutta en ole koskaan kuvitellut että tämä taktiikka otetaan vakavasti edes viestittelijän puolelta. Ehkä haaste? Ihmiskoe?

Tyyppi kolme on suora, asiallinen eikä aikaile myöskään. Hän kirjoittaa suoraan mitä haluaa ja ei halua, joillekin tämä tapa voi olla epäviehättävä koska se on liian kylmä. Naiset varsinkin haluavat tuntea, että juuri heitä halutaan. Tämä taktiikka saattaa sen takia olla joillekin epäviehättävä, sieltä puuttuu jonkinlainen mystisyys ehkä jopa. Itse pohdin usein, että mikä on tämän kaiken taustalla? Joskus henkilö haluaa hellyyttä ilman isompaa keskustelua, ja miksi ei vain mainita sitä suoraan. Todelliset mulkut (tai ämmät) ovat ghostaajat mun mielestä. Joo se sattuu kun toinen sanoo, ettei halua mitään vakavampaa mutta ärsyttävämpää on kun toinen ei vastaa enää.

Tyyppi neljä on vaarallisin. Viittasin tähän edellisessä lauseessakin jo. Hän osaa sanoa kaikki oikeat asiat, ei välttämättä yritä kovin kauan jos et lämpene, mutta leikkii yleensä kiinnostunut sinusta ja kaikista sun harrastuksista ja perheestä. Kehuu sinua mutta ei mitenkään imelästi, ja salakavalasti siirtää keskustelua fyysisiin attribuutteihin. Tämä henkilö on hyvä puhumaan, ja olen nuorempana varsinkin pari kertaa törmännyt tällaisiin. Näiden muutamien jälkeen tiedän miten he toimivat ja osasin varoa heitä paremmin, mutta aina joku yrittää luikerrella sun lähellä silti. Nämä harvemmin jäävät pitkäksi aikaa, jotkut saattavat olla seuranasi kyllä enemmän kuin kerran mutta ghostaus tapahtuu usein sen jälkeen että saavat mitä halusivat tai päättävät lopettaa vonkausta.

Tämä on mun kokemus vonkauksista, toki jotkut näistä voi yhdistyä myös. Jos vastaat asiallisesti ei kiitos, toinen voi mennä siihen haukkumislinjalle.

Ja tämähän on nyt mun subjektiivinen näkemys, eli mikä on sun? Miehet: toimivatko naiset näin? Onko siellä vielä lisää tyyppejä?

Istuin junassa ja katselin, kun miespuoliset ja naispuoliset henkilöt kävelivät minun ohi. Joka toinen henkilö tai enemmän jopa, olivat pukeutuneena college housuihin. Siitä se minun ajatus lähti aika nopeasti. Miksi en ymmärrä tätä trendiä? Olenko boomeri?

Ehkä olen liian vanha ymmärtääkseni tätä, ehkä olen kasvatettu sillä mentaliteetilla, että kun poistutaan kotoa niin pitää olla jotenkin asiallisesti pukeutunut. Enkä tarkoita, ettei voisi mennä kauppareissulle näissä "lökäpöksyissä" mutta kouluun, töihin, kaverille, treffeille yms. en vain näe itseäni näissä housuissa. Mutta tämä on selkeästi joku trendi, koska kävin katsomassa collegehousut itselleni kotikäyttöön näin kylmänä talvena ja koko kaupasta oli loppu kaikki muut mallit paitsi kalliimmat merkkihousut. Tämä saattoi myös aiheuttaa sitä että aloin seuraamaan ihmisiä kaduilla ja junassa tarkemmin.

Meidän työpaikalla porukka ei tule näissä college housuissa töihin. Kaikilla on farkut tai muita housuja (chinot, puuvillahousut tms.) enkä ole nähnyt tätä trendiä meidän organisaatiossa. Pööaan toki töissä asiantuntija organisaatiossa, mutta nuoruudessa olen ollut kaupan kassalla töissä, enkä silloinkaan tällaista ajatellut "menenpä töihin mun pieruverkkareissa!" x)

Te käyttäjät; onko tämä muotia tai trendiä? Vai onko tämä mukavuusasia?

Itse siis käytän näitä kotona, kun käyn viemässä roskia, kipeänä ehkä jos on pakko käydä kaupassa, hakemassa joku autolla. Onko tämä vain minun ajatus, että haluan näyttää parasta itseäni tai parempaa osaa itsestäni kun käyn ulkona? En kuitenkaan ole meikkaamassa naamaani täyteen joka tilanteeseen taas. Eli onko tämä valinta vaatteet tai naama? (Tekoripset ovat sitten taas eri keskustelu...)

Menetkö töihin aamulla sillä ajatuksella, että onneksi on jo perjantai? Itse en. Mutta tiedän tämän fiiliksen TODELLA hyvin. Työskentelin noin 2000 henkilön firmassa hallinnossa. Pomoni oli henkilö joka ei vain ajatellut meitä muuna kuin resursseina. Olin myös tiimissä, joiden kanssa en tehnyt töitä, paitsi silloin kun haluttiin että joku tekee sitä. Se joku oli useimmiten minä. Vuosia kyseisessä yrityksessä oli mennyt ehkä neljä, halusin vihdoin lähteä jatkokouluttautumaan ja tarvitsin väliaikaisen työtodstuksen. Muistan kun esihenkilöni kyseli 'paljonko työaikaa' käytän tähän? Ihmettelin, miten tämä on hänen ensimmäinen kysymys. Rehellisesti, niin en kauheasti jaksanut kehittää omia prosesseja tässä yrityksessä enää, mutta koska minulla ei ollut tiimiä, ei ollut esihenkilö joka oli mun jokapäiväisessä työssä mukana, niin ei ketään kiinnostanut mitä teen, kunhan tein töitä mitä minulle annettiin.

Sain uusia tehtäviä, mutta tittelini oli sama, palkkani oli sama. Joskus olin ottanut asian esille, etten ollut tyytyväinen ja mulle annettiin palkankorotus. Eihän se ole muuta kuin laastari, ja kun näitä tulee liian montaa, laastarit loppuvat ja vanhojen liimat pettävät kaikki kerralla. Juuri ennen toimistomuuttoa kyselin esihenkilöltäni, olisiko aika antaa minulle palkankorotusta, en ollut saanut mitään taas pariin vuoteen. Korostin hänelle tehtävien ja vastuun lisääntyminen ja hän sanoi keskustelevansa asiasta. Kun hän tuli takaisin ja totesi että 'ajan puute työtehtävien tekemiseen' ei ole peruste palkankorotukseen niin mulla lopullisesti riitti. Työmoraali oli ollut jo kauan alhaalla, tein kaiken jotta minun pakolliset tehtävät tuli tehtyä mutta en ollut innovatiivinen ja oma-aloitteellinen enää. The mic was officially dropped.

Muutama kuukausi meni ennen kuin sain uuden työpaikan, esihenkilöni ehdittiin vaihtaa tässä välissä ja korostin uudelle esihenkilölle, ettei tämä ollut hänen takia. EN myöskään pahoitellut asiasta, en ollut tunteellinen. Tiesin, ettei heilläkään ollut mitään sitä vastaan mutta ei mennyt montaa viikkoa ennen kuin minulle soitettiin ja kyseltiin asioita. Olin myös aiheuttanut jonkinlaisen irtisanomisvyöryn siellä hallinnossa, koska yli puolet vaihtuivat seuraavan vuoden sisällä. Ollakseen ensimmäinen kunnon työpaikka ja ensimmäinen kokemus huonosta työilmapiiristä, tiesin ainakin mitä en halunnut.

Pompin muutamissa työpaikoissa ennen nykyistä pienyritystä. Mutta heti ensimmäisestä päivästä lähtien sainsellaisen tunteen, että tämä on mun paikka. Minuun luotettiin, minulta ei pimitetty tietoa, minun mielipiteisiin ja kokemukseen luotettiin. Ja sitten tullaan siihen tiimiin ja työyhteisöön, on hauskaa, rentoa ja samalla erittäin asiantuntevaa porukkaa. Ei huudella toisilleen keskellä käytävää, eikä keskustella selän takana mitä sinulla jäi tekemättä koska kiire. Pienemmässä yrityksessä on toki se ongelma, että pitää olla hieman jokapaikanhöylä ja nousta pois siitä omasta roolista välillä. Samalla saan tehdä hyvin itsenäisesti työtäni, saan päättää paljon siitä mihin itse haluan keskittyä ja miten paljon.

Vieläkin tulee toki komentojakin, mutta ne ovat osaa työkulttuuria. Ne eivät ole pieniä kahvinkeittotehtäviä vaan ne ovat strategian kehittämistä, etuuksien hallinta, laillisia dokumentteja ja yleisesti työhyvinvointiin liittyviä, jotka ovat erittäin tärkeässä asemassa missä tahansa yrityksessä.

Ja lopuksi voin sanoa että viihdyn töissä, mulla on hauskaa töissä. Voitko sinä sanoa samaa? Ja jos ei, mistä se johtuu? Olisiko aika vaihtaa tai ajatella jotain muuta tai uutta jopa?
Kaikille muutokset eivät tule hetkessä, joillekin muutos voi olla erittäin vaikeita jopa. Itse tiedän jo tässä vaiheessa että minun hetki nykyisessä yrityksessä ei tule olemaan kovin pitkä enää, tämä on mulle yksi askel polullani, mutta nyt tiedän mitä etsiä seuraavalta työpaikalta.