Unilla on järkyttävä vaikutus ihmisiin. Jos esimerkiksi näet unta jostakin henkilöstä, voit olla varma siitä, että ajattelet häntä vähintään seuraavan päivän ajan. Valitettavasti et vain voi itse valita, kestä näet unta. Tai ainakin voit tehdä niin hyvin harvoin, itse olen tietoisesti onnistunut siinä tasan yhden ainoan kerran. Melko usein näistä unista jää miellyttävän lämmin olo, toisinaan taas...noh, mieleen voivat jäädä vähemmän miellyttävät tuntemukset.
Tähän väliin voisin mainita, että kynnykseni kirjoittaa päiväkirjaan/blogiin on varsin korkea. Tästä voidaan päätellä, että aihe on tärkeä ja toivonkin, että tästä on jotain apua asian pikaiseen unohtamiseen. Olisi jo pikku hiljaa korkea aika, vastahan tässä on yli puoli vuotta käyty omaa sisäistä taistoa. Useimmat varmaankin kuvittelevat, että tämän blogimerkinnän otsikko liittyy nimen omaan tuohon alkuosaan. Itse asiassa se kuitenkin liittyy vasta siihen, mitä tulee tämän jälkeen. Asiaa sen enempää tuntemattomat älkööt vaivautoko miettimään, ei se teille kuitenkaan aukea.
Kaiken takana on nainen - niin tämänkin vuodatuksen. Tarina lyhyesti:
Opiskelemme samassa opinahjossa ja toisessa jaksossa päädyimme samalle (erittäin pitkäveteiselle) kurssille, jolla ei sattuneesta syystä ollut ainakaan ylikansoitusta. Tuolloin onnistuin iskemään silmäni häneen (vaikka näin jälkeenpäin ajatellen alkoihan se jo paljon aikaisemmin.) Joka tapauksessa olin pitkään liian ujo tehdäkseni mitään. Sain kuitenkin lopulta kerättyä tarpeeksi rohkeutta kasaan ja otin häneen yhteyttä.
Aluksi jutustelu oli oikein mukavaa mutta mitä kauemmin tilannetta kesti, sitä enemmän selvästikin ärsytin häntä. En kuitenkaan osannut lopettaa ajoissa. Ei ollut nimittäin helppoa heittää monien kuukausien "psyykkausta" sivuun. Tällä tarkoitan sitä, että koko sen ajan, mitä olin ihastunut häneen (äh, olen vieläkin, en vain myönnä sitä itselleni), olin tullut koko ajan vakuuttuneemmaksi siitä, että hän on "se oikea", jota ilman en voi elää.
Hänestä tuli elämäni ainoa sisältö. Koulu ei kiinnostanut yhtään. Kyllä se vieläkin sujui, se on geeneissä mutta sillä ei ollut mitään merkitystä. Hän täytti ajatukseni päivin ja öin. Illalla aina viimeisenä tekona ennen nukkumaan menoa ihastelin hänen kuvaansa koneeni ruudulta ja kuuntelin eräitä tiettyjä kappaleita (joita en voi enää kuunnella ilman että tulee hirvittävän surulllinen olo.) Varsinkin tilanteen pahentuessa aloin nähdä valheellisen toivorikkaita unia. Aamulla oli sitten aina katkera olo kun olisi vaan halunnut nukahtaa uudestaan mutta oli pakko raahautua kouluun kiduttamaan itseäni katsomalla häntä. Kävin koko ajan vain ihastuneemmaksi ja epätoivoisemmaksi ja hän selvästikin vain ärtyneemmäksi.
Sitten tuli 13.3.2007 ja maailmani romahti. Se sattui, sattui paljon enemmän kuin se itsemurhahakuinen juoksupyrähdys sen jälkeen. Kaikesta aiheuttamastaan tuskasta huolimatta tuo päivä oli kuitenkin vapautus. Tilanne oli jopa minun järjelläni selkeästi ohi. Siinä tilanteessa, missä olin, olisi mikä tahansa ratkaisu ollut tervetullut. Kuitenkaan en voinut estää itseäni vaan vaivuin melko apaattiseen tilaan, jota kesti noin kuukauden. Eräs kaunis päivä pääsin sitten hänestä yli. Aivan silmänräpäyksessä. Se oli outoa mutta ainakin oli paljon parempi olla nyt. Sain elämänhalunikin takaisin ja siitä lähtien olen ollut vielä iloisempi kuin ennen näitä tapahtumia. Niin, talven episodi oli ohi...
Paitsi ettei ollutkaan. Pari päivää sitten mennessäni nukkumaan tulin yht'äkkiä ajatelleeksi taas pitkästä aikaa häntä. Mietin, miten hän koki tämän kaiken ja mahtoiko hän suoda enää ajatustakaan koko asialle. Ajattelin, että olisi mukavaa päästä juttelemaan hänen kanssaan niistä ajoista ikään kuin objektiivisesta näkökulmasta nyt kun se ei enää tietyllä tavalla kosketa itseäni. Kuin kutsuttuna (en todellakaan kutsunut), hän ilmestyi uneeni seuraavana yönä tuoden mieleeni kaiken menneen. Voin sanoa, että se v***tti. Nyt olen taantunut monta kuukautta enkä tiedä mitä tehdä. En ole mielestäni oppinut mitään muuta kuin että pelkkä teksti ei koskaan, missään eikä milloinkaan voi mitenkään vastata kasvokkain käytyä keskustelua, ei vaikka mikä olisi.
Edit 20.7.2007: Nyt tästä on selvitty taas - tällä kertaa luultavasti lopullisesti.
