Miehet näyttää olevan naisille suuri ongelma. Miksi ihmeessä? Mikä niistä tekee niin vaikeita tai miksi niiden kanssa on niin vaikeeta? Tekeekö naiset siitä itse vaikeaa? Luulen, että asia on näin. Naisilla on liikaa hormoneja, ainakin minulla, se tekee meistä niin hulluja. Vai olemmeko vain hulluina rakkaudesta? Rakkaus on niin omituinen asia. Sitä rakastaa, mutta kuitenki pelkää menettävänsä rakkaansa. Ehkä naiset tekevät näin.
Milloin suhteessa menee huonosti? Hmm... Saako kaikki asiat selvitettyä? En tiedä. Yleensä. Noh, jos on tahtoa. Luulen näin. Se riippuu molemmista osapuolista. Vai pitäisikö kaikki ratkaista vain eroamalla?
Nykyään ihmiset etsivät kovasti onnea. Jokainen haluaa olla onnellinen. Niin myös minäkin. Olen miettinyt tätä onnea jo hyvin pitkää. Mitä se oikeastaan on? Onko se sitä, että vierellä on ihana mies ja kaikki on aina hyvin? Vai onke se yksin olemista? Sehän on molempia. Mutta voiko nainen saada itselleen ihanaa miestä? Noh, kukaan ei ole täydellinen. Senhän tietävät kaikki! Joten luulen, että onni on myös sitä, että joskus menee huonosti. Onneahan ei voi tuntea jos ei ole jotain epäonnea. Jos suhde on hyvä, se kestää mitä vaan. Onni on hyvä hetki oman kullan kanssa. Onni on myös riistävä kipu rinnassa rakkaudesta.
Tästä lähin minä en pelkää mitään. Voin saada mitä haluan. Tiedän sen. En luule niin eikä minusta tunnu siltä. Tiedän. Enkä aio menettää mitään tai ketään. Pidän kiinni tiukasti siitä mitä minulla on, mutta en anna miehen olla koko elämäni vaan osa sitä. Tämähän on minun elämäni eikä kenenkään muun. Mies on vain se pieni murunen, joka tekee siitä hieman paremman kaikessa siinä ihanuudessaan ja ärsyttävyydessään :)
Mieheni voisi olla täydellisyyden perikuva ja Cosmopolitanin miesmalli. Mutta onneksi hän on aivan tavallinen ihminen ja kyllä... jopa aivan tavallinen mies! Silti hänessä on se jokin. Se joku rakastamisen arvoinen asia. Se sisin, joka on piilossa muilta.
