meioosi

Tervetuloa Manda <3 ...sinä pieni pikkuinen.

Olin eilen 1.1.2008 katsomassa Nightwishin keikkaa Helsingin jäähallissa. Ehkä odotin bändiltä vähän enemmän mitä se loppujen lopuksi yleisölleen antoi. Ihokarvani eivät nousseet pystyyn niin kuin ennen vanhaan. Nightwish aloitti biisillään Bye bye beautiful. Sen aikana mietin voisiko Tarja Turunen olla yleisön joukossa... Noh alku meni ihan hyvin. En vain päässyt täysillä mukaan fiilikseen. Ja totta puhuakseni meno oli hieman jäistä. Ei yhtä riehakasta kuin ennen, mutta silti vastaanotto Arskalle oli aika hieno.
Eniten pelkäsin miten bändi esittäisi vanhat biisit ja miltä ne kuulostaisivat nyt. Nightwish otti rohkean askeleen esittämällä vanhoja biisejä jo aika keikan alussa. Aijai... Minua se kirpaisi! Osa biiseistä kyllä kuulosti ihan hyvältä. Emmehän me voi verrata Anettea ja Tarjaa toisiinsa. Molemmilla on niin erilainen ääni. Mutta aikamoisen pommin räjäyttivät, kun esittivät tutun Sacrament of Wilderness- kappaleen. Siitä minä en pitänyt. Olin aika pettynyt. Anetella ei kuitenkaan ole samanlaista karismaa, joka Tarjalla on. Se karisma on osa vanhoja biisejä.
Oli kuitenki erittäin hienoa huomata miten ehjä bändistä oli tullut. Anette sulautuu hyvin joukkuun ja heillä on hauskaa yhdessä myös lavalla. Silti minä näin Tarjan kasvot lavan takana. En usko, että sana Nightwish tuo minulle koskaan mieleen Anette Olzonia. On silti ihana huomata, että Nightwish elää yhä samalla voimalla, vaikka se ei enää niin mahtipontinen olekaan.
Onneksi olkoon Nightwish.

Anselmi on 5-6kk vanha kissanpentu. Se tuli tänne eilen ja sopeutui yllättävän nopeasti :) Ei vierastanut ollenkaan! Yöllä se nukkui vieressä ja köllötteli kainalossa illalla. Anselmi kehrää paljon ja haluaa olla sylissä. Se seuraa ja tykkää leikkiä! Se syö kaikki ruuat eikä jätä tähteitä... Aika unelma kissa<3 - toistaiseksi.

Mun uusi elämä alkoi nyt. : )

Kun ei sanottua saakaan: älä mee... Mitä voin tehdä? En mitään muuta kuin odottaa. En edes uskalla toivoa parasta, en uskalla toivoa mitään.

Niin se on. Sitä ei koskaan tiedä miksi niin käy. Se vain tapahtuu. Sitä luulee tehneensä jotain väärin. En ymmärrä.

Sydän on vain pirstaleina rinnassa eikä oikein tiedä mikä auttais. Sitä haluis toivoa vaan parasta, mutta ei kuitenkaan usko, että se onnistuis.

Itkettää ja itkettää. Silmät turpoo ja vasarakin osuu lujaa sormeen.

Oon ihan hukassa.

Ihminen on ihmeellinen olento. Kun tapaamme jonkun ihmisen, jonka kanssa tunnemme kuuluvamme yhteen, toivoisimme pääsevämme heti itse asiaan. Emme jaksa odottaa tai edetä hitaasti; haluamme kaiken heti nyt. Mutta mitä tapahtuu, kun olemme saaneet kaiken?

Kun tunnemme toisemme jo tarpeeksi hyvin ja melkein kaikki on jo itsestään selvää, alamme kaivata menneitä aikoja. Toivoisimme, että voisimme saada takaisin edes hieman siitä ihanasta tunteesta, jonka tunsimme tavatessamme ensimmäisen kerran. Tai sitten toivoisimme saavamme joitain yhdessä koettuja onnellisia hetkiä takaisin. Mikä saa meidät tuntemaan näin?

Onko kenellekään olemassa sitä oikeaa? Mistä tietää kuka on se oikea?

Kun tapasin ensimmäisen poikaystäväni tiesin, ettei se jatkuisin ikuisesti... Tiesin, että meitä ei oltu luotu toisillemme. Niinpä erosimmekin 1,5 vuoden seurustelun jälkeen.

Mistä tämä tällainen tunne johtui?

Miksi samanlainen tunne saattaa tulla myös muiden ihmisten kanssa, vaikka he olisivat vain ystäviä? Voiko ihminen omata jonkilaisen vaiston, joka kertoo näistä asioista? Tämän vaiston avulla olen ainakin itse osannut varautua tilanteisiin, jotka saattavat haavoittaa minua.

En tietenkään koskaan kerro kenellekään mitä tunnen sillä hetkellä kun tapaan heidät... Se on salaisuus :)

Miehet näyttää olevan naisille suuri ongelma. Miksi ihmeessä? Mikä niistä tekee niin vaikeita tai miksi niiden kanssa on niin vaikeeta? Tekeekö naiset siitä itse vaikeaa? Luulen, että asia on näin. Naisilla on liikaa hormoneja, ainakin minulla, se tekee meistä niin hulluja. Vai olemmeko vain hulluina rakkaudesta? Rakkaus on niin omituinen asia. Sitä rakastaa, mutta kuitenki pelkää menettävänsä rakkaansa. Ehkä naiset tekevät näin.

Milloin suhteessa menee huonosti? Hmm... Saako kaikki asiat selvitettyä? En tiedä. Yleensä. Noh, jos on tahtoa. Luulen näin. Se riippuu molemmista osapuolista. Vai pitäisikö kaikki ratkaista vain eroamalla?

Nykyään ihmiset etsivät kovasti onnea. Jokainen haluaa olla onnellinen. Niin myös minäkin. Olen miettinyt tätä onnea jo hyvin pitkää. Mitä se oikeastaan on? Onko se sitä, että vierellä on ihana mies ja kaikki on aina hyvin? Vai onke se yksin olemista? Sehän on molempia. Mutta voiko nainen saada itselleen ihanaa miestä? Noh, kukaan ei ole täydellinen. Senhän tietävät kaikki! Joten luulen, että onni on myös sitä, että joskus menee huonosti. Onneahan ei voi tuntea jos ei ole jotain epäonnea. Jos suhde on hyvä, se kestää mitä vaan. Onni on hyvä hetki oman kullan kanssa. Onni on myös riistävä kipu rinnassa rakkaudesta.

Tästä lähin minä en pelkää mitään. Voin saada mitä haluan. Tiedän sen. En luule niin eikä minusta tunnu siltä. Tiedän. Enkä aio menettää mitään tai ketään. Pidän kiinni tiukasti siitä mitä minulla on, mutta en anna miehen olla koko elämäni vaan osa sitä. Tämähän on minun elämäni eikä kenenkään muun. Mies on vain se pieni murunen, joka tekee siitä hieman paremman kaikessa siinä ihanuudessaan ja ärsyttävyydessään :)

Mieheni voisi olla täydellisyyden perikuva ja Cosmopolitanin miesmalli. Mutta onneksi hän on aivan tavallinen ihminen ja kyllä... jopa aivan tavallinen mies! Silti hänessä on se jokin. Se joku rakastamisen arvoinen asia. Se sisin, joka on piilossa muilta.

Olis violetin sävyinen olohuone. Vihreätä makuuhuoneessa tai ehkä punaista. Ja makuuhuoneen yhtä nurkkaa koristaisi rukki. Ihana, vanha langan kerijä <3 Kylpyhuone punertaisi ja taittuisi ruskeaan. Samoin wc. Toisaalta sininenkin olisi kiva. Keittiöstä en tiedä. Sinne tulisi punaista ja ehkä myös oranssia. Keltainenkin olisi kiva.

Valkoinen on niin tylsä. Tiedättehän? Eihän se edes ole väri. Mustakaan ei ole väri. Kodissa pitää olla värejä. Muuten ei elämässäkään ole värejä. Kodin pitää olla niin kuin sinä. Minä.

Kodissani kävelisi kissa... Sen nimi olisi Laku tai Apple.