C4RRi

Aika todella vierii ja mä tulen perässä. Tasan kaksi viikkoa siitä ku erottiin. Ei siitä nyt niin kauaa voi olla. Muka kolme viikkoa siitä ku tapasin Aleksin. Eihän me nyt olla edes erottu. Jossain mun sisällä mä tunnen vieläkin sen, että mä olen tyttöystävä, mä olen täydellinen Jannelle ja Janne on täydellinen mulle. Sitte mä muistan, että ei. Minä en olekaan täydellinen, vain Janne on. Kyyneleet tulvivat mun silmiin jo heti kun mietin kirjoittavani tänne. Missä mä menen? En missään. Mä en tunne enää oikeastaan mitään. Alkoholin kanssa mä pääsen eteenpäin. Joka sunnuntai on tullut sellainen valaistuminen. Mä tajuan, että hei, en mä oo ollu Jannen kanssa koko viikonloppuna. Muistan että ollaan erottu. Se kirpasee joka kerta niin helvetisti, että tekis mieli oksentaa.
Välillä mä olen niin väsynyt, että mä haluaisin kuolla kokonaan. Joskus tunnen itseni niin yksinäiseksi, että haluaisin kuolla. Ja joka päivä mä tunnen itseni niin saamarin säälittäväksi paskaksi, että haluaisin kuolla. Eihän mussa oo enää mitään. Mä en oo ees vanhemmilleni enää mitään. Niille mä nykyisin olen se kamala lapsi joka syntyi ja josta pitäis nyt huolehtia, mutta ei tee mieli ku se on tollanen.
Tällä menolla mä en selviä tästä. En ikinä.


KUNNON VUODATUS. NÄISTÄ MÄ PIDÄN.