Nargath

Vuoheni nimi oli Taisto.
Se niljake oli kuin lapseni.
Kerran käsi kämmekässä, pohdimme elämää.
Oli aamu vaikkei aurinko meitä huomannut, istuttiin eteisen lattialla.
Irvistimme jääkaapille ja nauroimme päälle, vastustimme tahtoa, Taisto kanssani.
Tainnutimme toisemme tupakalla, purkalla ja kapakalla.
Kevytsiideriä, muistutti se Taisto, minä muistin.
Minä, toisemme, aina vaan se Taisto.
Sydänfilmissä, tippaletkuissa, mukanani Taisto, se tahraton, kaunis ja virheetön Taisto.
Hymyilimme yhteistä hymyä, ja yhä uudestaan.
Sanoi, elämä peliin, pystyt vielä.
Kun tulee miinusasteita, muista, sinunkin on oltava viluissasi,
sillä kukatkin elävät vain kesäisin