HAHA! I’m back I’m badder.
Arvoiset lukijat, on tultu siihen pisteeseen, että huumorintajuni on lopussa. Aika kertoa päivän kulku nopeutettuna, koska tiiättehän miten nopee oon liikkeissäni ;)
Hienoa pakkaspäivää ei voita mikään, paitsi tietysti helle, no nyt tyydyttiin pakkaseen ja palasin viereiseen "pontus gardeniin". Paikkaan jossa miusta leivottiin Kurrin mantelinperijää NHL:ään. Paikkaan jossa olen kisuttanut kavereita uudestaan ja uudestaan huimaavalla mailatekniikalla. Ja ennenkaikkea paikkaan, jonne olen hävittänyt kiekot ja pallot.
Varustauduin luisteluretkeeni huolella, erkkasin lavat mailoista, terotin luistimet kotitekoisesti viilalla, laitoin aluspuvun joka hierti paikoista tärkeintä ja ennenmuuta, otin sen kuuluisan "kolmannen silmän", jolla näen kentän Lemieux-maisesti, mukaan.
Kentällä pojankoltiaiset, jotka vain haaveilevat kyvystäni käsitellä kiekkoa ja sirklata tyylillä, ovat lämimässä. Paikalla on myös muutama jo parhaat nuoruusvuotensa taaksejättänyttä miestä ja naista. Kiristän luistimennauhat, otan mailan, hyppään kentälle. Kaikki liike ympärille loppuu ja kanssa pelaajat voivat vain ihastella sulavaa toimintaani, vartalon liike on hämmentävä. Pääsen mukaan peliin heidän toivuttua jäätanssia muistuttaneesta showstani. Johtuen raudanlujasta lämystäni, pelaamme pallolla. Hallitsen kenttää Gretzkyn tavoin, välillä jalkakikkaa, välillä pujoja, silloin tällöin heitin vartaloharhautuksen jälkeen palloa reppuun. Raipemainen pelisilmäni toimii kuin venäläinen vodkapullo juoppoon. Siirryin vaihtoon antaakseni myös vastustajalle maalinteko mahdollisuuden, kaverini Teemu otti tässä vaiheessa pelin haltuunsa. Hänen lempinimensä on "köyhänmiehen-Ville". Haha no ei ;)
Pelin loppuessa aloimme laukoa pallolla, tässä vaiheessa tapahtui poikkeuksellinen keskittymisen herpaantuminen ja ammuin pallon kohti yleisöä. Luojan kiitos, sitä ei ollut ja ihmisuhreilta vältyttiin. Alkoi pallonmetsästys. Kuinka punainenpallo voikaan hävitä noin? Tosimiehet ei hevillä luovuta, heviä kuullessaan kyllä. 45 minuuttia rämmimme hangessa, ohikulkeneet pikkulapset tuskin erottivat meitä lumiukoista. Luudan sijasta meillä vaan oli mailat. Löysimmekö pallon? emme. sinne meni ainut pallo. Hieno reissu loppui katkeraan itkuun :/
Kaiken tämän jälkeen, voin vain ihmetellä miksi kiekkourani loppui niin lyhyeen.
Rakkaudella, Poikanne Ville
