JOs jollakulla teistä on pikkusisaria, sen verran paljon nuorempia, että niille on ehtinyt oikeasti toimia osa-aikaisena "huoltajana" ees vähän. Tietää miltä tuntuu välittää toisesta enemmän ku itestään ja laittaa toinen ittensä edelle.
Mulla on se sisko. Kuus vuotta nuorempi, joka ajallaan oli hoidettavana. Sillon suorastaan ketutti, kun piti kakara hakea hoidosta, tai kun oli kavereita kylässä, ja se ravas siinä jaloissa. Kuka nyt OIKEESTI haluis pikkusiskon pyörivän edessä?
Sillon sitä ei ajatellut.. nyt ajattelee. Mun sisko, 13 vuotta, sotki hiukan elämäänsä. Eli ja kokeili, jätti koulun taka-alalle ja rellesti. Ei tullu hommasta mitään, joten alettiin etsiä vaihtoehtoja...
Tänään oon vaan pystynyt itkemään. Saatoin siskoni, yhdessä vanhempieni kanssa, uuteen Kotiin. 160 kilsan päässä sijaitsevaan nuorison koulukotiin. Kauas musta, liian kauas, niin pitkälle että se jo tuntuu liian pitkältä. Siellä voi visiteerata ja muuta, mutta silti... :(
Just kun meistä oli tullu Ystäviä. Just kun oltiin opittu että oikeesti Tarvitaan toisiamme. Millä mä nyt sitä autan? Puhelimitse? Se on laiha lohtu, jos toinen tartteisi siskon paijaamaan huolet pois...
Enkä edes ole siskoni äiti. En edes pysty ajattelemaan niiden tunteita...
Jos joku osaa sanoa jotain oikeesti rauhottavaa, niin vastaanotan. Teini-angstaan ja haluan purkaa tän perkeleen ikävän ja käsittämättömän tunteen vaan pois!!
