Tänään ei oikein ole tapahtunut mitään ihmeellistä.
Sama rutiini jatkuu päivästä toiseen. Herään herätyskelloni soimiseen, katselen kattoa sängystäni. Saman katon näen joka päivä, lopulta herään ja nousen ylös sängystäni. Aamurutiinini ennen töihinlähtöä, samat kuin aina. Välillä hieman puutunut ja turhautunut olo, kun elämässäni ei muutu mikään.
Töiden jälkeen tulen kotiin, käynnistän tietokoneet ja istahdan niiden ääreen. Selaan samat sivut ja katson onko mitään tapahtunut. Ei ole.
Ei sinänsä ihmekään, että tuntuu, että aika menee nykyään nopeammin kuin mitä se meni silloin kun oli lapsi. Nykyään vuosi ei ole kauhean pitkä aika, kun lapsena se tuntui lähes ikuisuudelta. Syykin siihen on selvä. Koska jokainen päivä on samanlainen, ei sinällään tule enää ajatelleeksikaan juuri mitään. Kunhan vain toimii, herää, menee töihin, tulee töistä ja menee nukkumaan.
Tuntuu myös aika yksinäiseltä elää tämänlaista rytmiä. Tietää tarkalleen millainen päivä eilen oli, millainen tämä päivä on ja millainen huomisesta tulee. Olisi mukava saada joskus muutakin sisältöä elämään, kuin työpaikka.
