"Raukeat ovat kädet,
jotka tietoisesti tekevät kaikkensa
kadotettujen rakkaidensa eteen."
Limittäin kulkeva aika,
äiti isä
ja se minkä koneen se kerkesi
tänne rakentamaan.
Katsoin siihen syvemmälle
kuin koskaan aikaisemmin.
Yritin muistella kadonnutta lapsuutta,
tavoittaa jotain joka olisi todellista;
lähdettä,
muutakin kuin havinaa geenien rappeutuessa.
Ja vielä kerran kokosin sen,
paloittelin ja tutkin
jokaista palaa huolellisesti.
Aikojen saatossa niistä jokainen oli kulunut,
kulmat pyöristyneet, värit haalenneet;
kuin vanhasta sanomalehdestä.
Ne eivät olleet enää niin uhmakkaita,
merkitykseltään teräviä.
Osa niistä tuoksui syliltä ja lämmöltä,
osa syksyn ummehtuneelta yöltä.
Suljin sen,
sillä en jaksa vieläkään uskoa valon voittoon,
mutta uskon, että olen ensimmäinen joka polvistuu.
