Eli siis, oletko aina tuntenut itsesi uskontojen ulkopuolella eläväksi, vai oletko hakenut paikkaasi ja todennut uskontoja etsiessäsi että et kuulu mihinkään/et halua uskoa mihinkään? Miten päädyit ratkaisuun "Minä olen ateisti!"? Mikä sai SINUT tuntemaan itsesi ateistiksi?

Itselle se kävi niin että aloin kiinnostua uskonnosta vasta rippikoulussa. Nurmijärven srk oli mahtava paikka nuorelle, se ei painostanut mihinkään, vaan kaikki saivat kehittää oman mielipiteen täysin vapaasti ilman tuputtamista. Kirkko näytti siis suhteellisen myönteiseltä ja nuorekkaalta silmissäni 15-kesäisenä. Kävin pari kertaa isosena, jonka näin enemmän sosiaaliseksi, kuin kirkolliseksi työksi. Aloin lukea muista uskonnoista näihin aikoihin, luin muunmuassa raamattua, LaVeyn satanistien raamattua ja koraania, jotain sieltä, toista täältä.. Mitä enemmän luin, sen vähemmän tuntui että uskonnot on minua varten. En ole saanut kristillista kasvatusta ja uskonnon tunnit koulussa oli lähinnä yksi aine muiden joukossa, joten 20. vuotispäivänäni(!) päädyin ratkaisuun että en halua etsiä sielulleni rauhaa henkimaailmasta enkä rukoilusta. Päädyin eroamaan kirkosta, ja "tituleeraamaan" itseäni ateistiksi.

En ole koskaan uskonut jumalaan. Tai ainakaan muistaakseni. En vain koskaan ajatellut koko asiaa kunnes menin rippikouluun. Siellä tajusin mitenkä täyttä humpuukkia se on ja lopetin riparin kesken.
Isäni on ateisti ja äitini uskovainen. En ole koskaan kuulunut kirkkoon.

Oon aina uskonut

Perhe ei oikein koskaan tuputtanut uskontoa, mutta koko (silloisen) peruskoulun ala-asteen ajan luokanopettajana toimi hyvinkin uskonnollinen henkilö, jonka tuputtaminen kai sitten sai itseni ajattelemaan omilla aivoillani. En kai koskaan ole uskonut minkään uskontokunnan Jumalaan. Viimeistään rippileirin jälkeen ymmärsin ettei uskonnot ole minua varten. Uskonnolliset tekstit ovat kylläkin kiinnostaneet itseäni aina, kylläkin vain teoreettiselta pohjalta.

En oo koskaan uskonu mihinkään jumaluushömpötyksiin. Vanhemmatkaan kun ei kuulu kirkkoon niin elämänkatsomustiedon tunneilla tuli peruskoulussakin oltua eikä uskonnossa.

joskus kersana sitä kai uskoi... rippikoulussa nyt viimeistään alkoi koko touhu hajottaa. agnostismin kautta ateismiin joskus 18-vuotiaana. kirkosta erosin 19-vuotiaana.

En ole ikinä uskonut mihinkään jumalaan, ainakaan muistaakseni. Perhe kyllä kuului kirkkoon mutta äiti ei kasvattanut uskonnollisesti. Jostakin yläasteelta lähtien sitten löytänyt aina vaan enemmän pointteja olla uskomatta.

En tiedä mihin uskon, mutta tiedän uskovani siihen etten usko jumalaan.
Rippikoulun olen käynyt rippilahjojen takia ja peruskouolun uskonnontunneilla vain siksi koska se oli pakollista.

Eihän uskonnon tunnit pakollisia ollu.

Kirkkoonkuuluville oli, ainakin meillä. Mun mielestä ne oli kyl ihan hauskoja tunteja jopa, kun junnuna pääsi vähän kyseenalaistelemaan opettajan suusta pääsemiä "totuuksia" : D

Ajattelemalla.

Just o.O Mä oon siinä uskossa ollu että vanhemmat sen on päättäny aina kummille tunneille lapsi osallistuu.