Tässä on vuosien aikana tullut menetettyä monia ihmisiä. Lapsena menetin mummon, papan, sedän ja tädin. Viime keväänä menehtyivät melkein samaan aikaan eräs kaverini sekä toinen mummoni. Kevät oli hyvin raskasta aikaa minulle.. Mietin useasti miten kahden eri ihmisen kuolema voi sattuakin niin samoihin aikoihin. Ja tuskahan oli valtava. Mutta aika tosiaankin parantaa haavat. Nyt on mukava muistella yhteisiä hetkiä, vaikka eihän se ikävä koskaan katoa..

mun isä murhattiin.. on siitä kyl jo aikaa.. v.97 yks vitun tanskalainen paska ampui mun faijan.. se oli poliisi sillo.. mul ei ollu ketää muuta ku iskä.. se oli mulle mun rakkain.. ikävä on edelleen suuri.. mut enää se ei oo niin herkkä asia..

mä sain vähä aika sit tietää et mun ystävällä on todettu hiv.. mä oon aika murtunu.. en haluu et se joutuu kärsimään.. vielä onneks hyväs kunnos, eiköhän sitäki viirusta vastaan pysty ihan hyvin nykyään taistelee.. mut pelkään kuitenki, et jos se kuolee..