yllä oleva teksti on kuin minun suusta. Levy on tosiaan ihan hyvä. Siinä ei hirveesti ole mitään mieleenjäävää, eikä sellaista jonka soittolistalla skippaisi (eri asia jos fiilis on enempi menevä tai haluaa rankempaa mättöä...)
Mun ns. suosikkeja on levyn alkupää. Semmoisia, ei niin sytyttäviä on Borderline ja When a Love Comes to an end.. Mutta ihan kuunneltavaa.

Itseäni naurattaa myöskin se, että joka ikisen uuden levyn kohdalla hehkutetaan, miten se on ylivoimaisesti koko tuotannon paras levy. Itse henkilökohtaisesti pidän parhaana levynä Paris Killsiä varmaan lopun elämääni (ainakin tällä menolla :D).

^ sulla on pelottavan samanlainen mielipide tuosta kappaleesta :D
Itsehän kuvailin Borderlineä kaverilleni "ja borderlinestä tulee mieleen öö. semmonen.. länkkärihenkinen lallatus"

Ei siinä, vähän Johnny Cash tyyppinen laulanta, mutta en sitten tiijä sopiiko se "minun makuiseen 69 eyesiin".