Simppeli asia. Itsemurha on raukkamaisin ja itsekkäin teko minkä ihminen voi tehdä.

Hyväksyn itsemurhan ja eutanasian. Oma valinta ja vapaa tahto. Ihminen saa olla itsekäs, vaikka se olisi kuinka vaikea toisten ihmisten ymmärtää.

Aktiivista eutanasiaa saisi mielestä harjoittaa Suomessa, koska nykyinen tapa on aivan sietämätön. Miten niin sietämätön? No, nykyään potilas käytännössä näännytetään hengiltä. Inhimmilistä? Ei todellakaan.

hmm,itsekäs teko?? jokainen teko jonka tekee oman halunsa mukaan on silloin itsekästä.kaikkia se elämä ei vaan enää jaksa kiinnosta,joku/jotkut asiat saattaa olla niin huonosti ettei jaksa enää.

peace

Mulla ei älyttömän läheisiä ystäviä ole, ketä olis tehny itsemurhan, mutta on niitä silti tehny senkinverta tutut ihmiset, että on vaikee uskoa sitä asiaa koskaan tapahtuneeksi. Monestihan noi kaikki mielenterveysongelmat johtaa itsensä tappamisiin, vaikka on myös paljon muita syitä. Olen kuullut ihmisistä, jotka olisivat tehneet itsemurhan "vain" yhden ihmisen vuoksi. Kaikkien olisi hyvä oppia puhumaan tällaisista asioista kavereillensa, niin voitaisiin välttyä edes joiltain näiltä tapahtumilta.

Oma mielipiteeni siis on, etten hyväksy itsemurhia, koska niiden tekeminen on mielestäni yksilölle luonnotonta.

Luin tossa muutaman viestin jossa pohdittiin sitä, miten ongelmat ratkaistaan kuolemalla.

Jos on masentunut, rahallisesti todella kovasti vaikeuksissa, perijäpelkoja...Kaikki keinot on käytetty. Niin ei siinä näe mahdollisuuksia nousta kuopasta jonka ehkä itse on vielä kaivanut.

Ja sitä kuoppaa syventää vielä se, että muut ei välttämättä osaa aavistaa niitä ongelmia. Yleensä nämä ihmiset ajavat läheiset pois ympäriltään suojellakseen heitä. Tai vähätellessään omien ongelmien suuruutta.
Oma tarinani tässä on se...
Olin masentunu pahasti 1-2 vuotta.
Tuntu et elämässä oli enemmän ongelmia kuin mitään muuta. Elin koko ajan vaan sitä ongelmaa. Ulospääsyä ei siinä tilanteessa näe, koska ei sellaista minulla ollutkaan.
Elin henkisenväkivallan uhrina 4 vuotta. Välillä oli helpompia kausia, kun oli vaan huoneessani kuunnellen musiikkia ja en paljon kotona näkynyt. Isäpuoleni piti todella huolen siitä, että elämässäni ei olisi mitään iloitsemisen aihetta.

Silloin olin valmis siihen lopulliseen ratkaisuun, mutta onneksi joku pieni toivonjyvänen, että tämä henkilö poistuu elämästäni. Joten jaksoin jatkaa ja odottaa.

Ei itsemurhaan ole kuitenkaan aina mitään psyykkistä selitystä tai ongelmaa.

Joillakin voi olla rahahuolia on tullu lainattua epämääräisiltä tyypeiltä.
ELIKKÄ:Fyysisen väkivallan pelko voi ajaa itsemurhaan.

(Typistettynä tää juttu tuntu varmaan ettei toi tyttö ole todellisia ongelmia nähnytkään.En ole nähnyt sitä mitä muut. Olen nähnyt vain sen mitä itse olen kokenut.)

Kaikki olivat erittäin tietoisia sitten parin vuoden jälkeen, kun tilanne paheni. Äiti ei ensin uskonut. Luuli vain, että keksin kaiken. Etten vain pitänyt tästä miehestä. Samaa mieltä olivat kaikki sukulaiseni.

Oireilin aikani, mutta kun tästä miehestä pääsi eroon niin kaikki sitten alko paranemaan.

(Mies todellakin uhkaili äitiä, minua ja sukulaisiani. Joten miehen ulosheittäminen ei olisi onnistunut niin vain.)

Myöhemmin tuli kaikki lähestymiskielto jutut, ettei tämä mies saisi siis lähestyä meitä etc...Long story ;(

Olen käynyt asioista juttelemassa. Vain selvittelemässä vähän ajatuksia oikeaan järjestykseen.

Itsemurha ois just kätsy, kunhan tietäisin miten sen tekisin...miettinyt aika kauan.

Ei niinku jaksais elää, jotenkin niin turhaa kaikki.
Parempi ois ollut ku en ois ikinä syntynyt.

Kun ajattelen tulevaisuutta niin...synkkä, synkkä...sellainen. Päin helvettiä menee koko ajan. Odotan et kaikki vaa loppuis, pääsis kaikesta vaa eroo. En vaa jaksa enää.

Kun joku kysyy multa esim. "Mitä kuuluu?" niin en ikinä pysty vastaamaan "Hyvää", jos joskus ehkä kuitenkin vastaan niin, niin se on valhe...en vaa jaksa alkaa selitellä mitään.
En vaa oo tyytyväinen mun elämään, en vaa pysty ajattelemaan niin.
Joskus kun äiti kysyy miten menee, mitä meinaat tehdä tulevaisuudessa...mikä ammatti... Niin oon vastannut vaa jotain et "Joku koditon Tukholmassa ja et ois helpointa vaa kuolla niin ei tarvi opiskella jne...kaikkee paskaa..."
Ei äiti nyt ehk oo oikee iloinen ollut mun vastauksista...muutenkin tosi kiltti mulle aina, auttanut niin paljon ja vieläkin auttaa aina ja haluu tietää mitä teen kun en asu enää saman katon alla.
Äidille just ois varmaan tosi rankkaa jos vaa katoaisin, enkä kyl haluu et se kärsii :/. Mut itse kärsin kun elän.


Joskus on niitä parempia hetkiä, mutta aina on mielessä että kohta tulee taas huono hetki. Nothing last forever.




L I F E . S U C K S .

Kuin myös sinäkin.

Tää tuntuu varmaan kylmältä sanoa näin mutta sanompa kuitenkin.
Tieto siitä, että tämä henkilö ei enää koskaan tule koskemaan, sanomaan mitään. On antanut vapauden elää omaa elämääni.

Tämä henkilö hakeutui ongelmiin. Viinavelkoja, velkoja...Hän lähti pois kaupungista mutta...
Hän katosi puoleksi vuodeksi tältä matkalta ja hänet löydettiin kuolleena rautatien vieressä olevasta hangesta.
Siihen ei liittynyt rikosta (mutta epäilen vahvasti)

Tämän kaiken tiedän koska se luki lehdessä.

Tuntuu pahalta vaikka tämä mies paha olikin. Olisi riittänyt, että lähtee pois samasta kaupungista...mutta ei tuolla lailla.

*RizAngel* muokkasi viestiä 10:36 16.10.2006

Itsemurha on rehellisintä itsekritiikkiä.

No enää n 4½ vuotta kunnes oon 25v.

"Pikkupikkuvinkki. Tänäät menet koulu-/työterveydenhoitajalle, kerrot miltä tuntuu, ja hän ohjaa sinut psykologin juttusille."


Mun "ns kaverit" kävi salaa (selvisi paljon myöhemmin) ylä-asteella kertomassa kouluterveydenhoitajalle että mun kanssa pitäisi jutella ja sinne jouduin menemään aina silloin tällöin. SILLOIN isoin ongelma oli vissiin että olin kuullemma vähän liian laiha...
Mutta tuli toi kouluterveydenhoitaja aika tutuksi ja juteltiin muustakin kuin ruuasta. Joskus kouluterveydenhoitaja meinasi pakottaa mut psykologin luo, mutta sain jotenkin selitettyä että ei tässä mitään hätää ole . En ymmärrä mitä hyötyä siitä olisi ollut.
Lukiossakin minulla oli sama kouluterveydenhoitaja ja se halusi silloin tällöin kuulla miten mulla muuten menee...
Mun mielestä aika turha kertoa miten mulla menee, who cares. Ja jos joku välittäisi niin loppupeleis niin ei se kauheesti auta....

Tiedän mikä mun ongelma on . . . mitä pitäis tapahtua että piristyisin, mutta se on jotenkin niin vaikeata saada. Niin periaatteessa turha jutella niistä asoista kenenkään kanssa.
Miksi kirjottelen edes tänne. Aika naurettavaa varmaan.

Ei sul YeahNika ole koskaan tutkittu sellaisia vaihtoehtoja kuin esim. allergian vaikutuksista sun oloon? Siis jos tällä masennuksella ei ole mitään ilmiselvää syytä psyykkisesti....

itse tiedän joitain tapauksia, ketkä eivät ole voineet henkisesti hyvin ja ovat olleet yleisesti väsähtäneitä kaikkeen, kunnes testeissä oli selvinnyt mikä oli kyseessä...

tällainenkin mahdollisuus siis on..

Aij...joku tollainenkin juttu olemassa...ei mulla nyt maailman paras iho oo ainakaan . Kun olin pieni jouduin käyttää paljon rasvoja kun oli ihottumaa (minulla ei ole enää) ja kävin allergia-testeissä mutta testit näytti että en ole allerginen...


Koulussakin menee muuten päin vittua, pian en varmaan saa enää Kelalta opintotukea, oli tullut joku kirje tänään.

Voimia sulle! Noista asioista yli pääseminen vaatii enemmän, mitä voisi kuvitellakkaan. Se ei ole mikään läpihuuto juttu.

Onneksi jaksat taistella ja taistele vastaisuudessakin, koska sulla on niin paljon näkemättä hyviä puolia tästä muailman menosta.
Ja kyllä hyviä puolia on olemassa. Niiden avulla itsekkin selvisin.

Valtavasti keskustelua aiheesta, sanon vain oman mielipiteeni.


Jumala ei tee puolestamme mitään muutakaan päätöstä, miks tässä yhdessä elämän suurimmista päätöksistä Hänellä yhtäkkiä on sananvaltaa?

Vapaa tahto on yksi länsimaalaisten uskontojen kulmakiviä, mutta oman elämän lopettaminen vain jumalan päätettävänä? Ihanan epäloogista, mutta niinhän uskonnot usein ovat.

Itse en hyväksy oman hengen riistämistä, mutta ymmärrystä löytyy ihmisille, jotka kokevat elämän liian sietämättömäksi. Eutanasian taasen hyväksyn, yhä ihanan epäloogista. Elikkä jos ihminen on mennyt siihen tilaan sairauden johdosta että ei elä enään ihmisarvoista elämää, kytkettynä laitteisiin toisten ihmisten pyyhkiessä paskaa ja kuolaasi päivittäin ja rakkaat lapsenlapsesi käyvät katsomassa sinua inho kasvoillaan... Tälläinen ei ole tervettä ja eutanasia pitäisikin tulla sallituksi toimenpiteeksi. Mutta siihen tarvitaan ehdottoman tarkka valvonta, asiaa ei voi antaa vain ihmisen itsensä päätettäväksi. Asiasta tulisi keskustella omaisten, lääkärin, ulkopuolisen arvioijan ja henkilön itsensä kesken. Aivan varmaa on, että tässä tilanteessa ohjausta ei tule mistään ylhäältä. Ihminen on täysin kykeneväinen päättämään elämästä ja kuolemasta ja Jumalan pitäisi laskeutua ylhäiseltä palliltaan ja joustaan eutanasiassa, nähdä ihmisten turha kärsiminen ja hyväksyä että joskus ihmiselämä voidaaan lopettaan ennen aikojaan.

Eutanasiasta voisi puhua päiviä. Mutta nyt olikin kyse enemmän itsemurhista ymmärtääkseni, itsemurha usein on tragedia. Suuremmissa määrin kuin murha. Toisen hengen riistäminen nykypäivänä tapahtuu mitä triviaalimmista syistä, kun taas itsemurha on aina hyvinkin vahvoihin tunteihin pohjautuva teko. Ihminen tuntee niin sanoin kuvaamattoman pahaa oloa sisällään/sielussaan ettei näe itsellään tulevaisuutta/elämää.

Jokainen itsemurha on tapauskohtainen johon liittyy tunteiden kirjoa. Petetyksi tuleminen, epäonnistuminen ja häpeä, hyväksikäyttö, jne. Itse olen näitä kokenut mutta itsemurha ei ole koskaan edes käväissyt mielessäni. Mistä se sitten johtuu, onko minut kotona opetettu niin vahvasti arvostamaa elämää. En oikeastaan tiedä, itse vaan olen vahvasti sitä mieltä että hengenriisto itseltään on loukkaus elämää kohti, ja jumalaa(jep uskon jumalaan jossain määrin).

Monesti itsemurha tapauksen jälkeen kuulee ihmisten kysyvän miksi hän oli sellainen, miksi hän ei kertonut ongelmistaan toisille... Tämä voi kuulostaa törkeältä mutta oikeat kysymykset olisi: miksi minä en nähnyt hänen ahdinkoaan, miksi minä en löytänyt aikaa ja keinoja hänen auttamiseen. Miksi minä olin niin keskittynyt maallisen hyvän haalintaan perheelleni etten nähnyt poikani kärsivän...

Ainahan näin ei ole, mutta jossain tapauksissa kyllä. Tuntuu että mitä keinotekoisemmaksi maailma muuttuu niin sitä enemmän ihmiset ajautuvat erilleen ja eivät kykene auttamaan toisiaan samalla tavoin kuin ennen. Yksinäisyys ja apatia lisääntyy ja itsemurha näyttää ratkaisulta tässä synkässä maailmassa.


ps. tuolla oli jossain vaiheessa että aina pitää kuunnella kun joku sanoo hautovansa itsemurhaa... Ei todellakaan pidä, mikään ei minua suututa enemmän kuin joku saatanan pissis teini räkäkännissä uhittelemassa että vetää ranteet auki koska poikakaveri jätti hänet huiman 2viikon seurustelun jälkeen. Elämä on lahja ja jos joku päästää aivan uskomattomia tyhmyyksiä suustaan huomion kipeänä niin ehkä olisi parempi tehdä se itsemurha oikeasti.

Kaiken lisäksi jos myöhemmin on oikeasti aikeissa itsemurhaan koska nyt elämä on todellakin päin persettä, niin ei kannata ihmetellä jos ketään ei enää kiinnosta.

Lopun ei ole tarkotus loukata ketään, ärsyttään vain ihmiset jotka ovat liian itsekkäitä ja pelleilevät näinkin vakavalla asialla