Demonilesboankka

Lentäessäni kohti Englantia, istuessani koko pienen elämäni kolmatta kertaa niihin epämukaviin tekonahkapenkkeihin ja ottaen vastaan kaiken mitä oli tullakseen, tajusin että sitä vain yksinkertaisesti on asioita, joista et koskaan opi pitämään. Kuten suolakurkut, talvi, hämähäkit... Ja lentäminen. Katsot ulos etkä näe kuin valkoista pumpulia, et tiedä kuinka päin sitä nyt mennään ja mihin suuntaan. Periaatteessa tiedät, mutta aivosi eivät rekisteröi asiaa. Pilvien yläpuolella on kaikki hyvin. Et enää tajua kuinka korkealla olet, näet vain auringon ja siemailet Smirnoffia. Takana istuva lapsi kiljuu korvaasi hepreaa, jonka jotenkin kuitenkin miellät suomeksi, tärykalvosi haluavat suorittaa jälkiabortin itselleen ja sinä vain istut siinä ja... hyväksyt.

Laskeutuessamme pilvien alapuolelle kohti Gatwickin lentokenttää, englantilainen sade tuntui jotenkin väkinäiseltä. Ihan kuin niin kuuluisi olla. Pakko sataa, yhtä lailla kun on pakko tehdä paperihommat. Taksi kuljetti meidät Thamesin alla olevan tunnelin läpi Lontooseen, Limehousessa sijaitsevaan hotelliin. The Royal Foundation of St. Katharine, ajattelin. Mihinköhän parantolaan sitä on tultu. Kaikesta siitä odottelusta ja ennakkoluuloista huolimatta paikka osoittautui erittäin viihtyisäksi. Levollisempaa paikkaa saa hakea, kun sisäpihan kautta oli kulku hotellin omaan kappeliin ja yksinkertaisuudessaan koko paikan ulkoinen habitus pakotti ottamaan kengät pois ja hengähtämään hetken lasillisen äärellä. Oravien kirmatessa laihoine häntineen vihreän puutarhan ympäri pystyin kuvittelemaan niille kaikille pienen pienet silinterihatut. Sitä Englanti kai tekee ihmiselle... Kun kello on Suomessa kolme, niin Lontoossa se on vielä 1938.

Ensimmäisen päivän vietimme May Design Series -messuilla London ExCelissä, josta kirjoitinkin viimeksi. Illaksi eksyimme Surrey Docksiin, yhteen ehkä Lontoon mukavimmista pubeista, The Blacksmith's Armsiin. Suomessa kun yrittäisit viedä koirasi juottolaan niin teidät lakastaisiin katuharjalla sieltä pois alta aikayksikön. Ei Lontoossa, siellä se valkoinen glenni istui tyytyväisenä, otti vastaan rapsutuksia ja kaikki tunsi sen. Pariisi oli kuin nainen, mutta Lontoo on kuin itsenäinen mies tupruttelemassa piippuaan pubissa. Tässä pubissa.

Toisena päivänä lähdimme Lontoon turistisumaan, Piccadilly Circukseen. Nautimme St. Jamesin Tavernassa harjoittelijan tarjoilemat juomat ja hyppäsimme bussiin kiertoajelulle, koska en saa Tampereella istua tarpeeksi dösässä. Big Benin näkeminen ei muuttanut minua ihmisenä, fiilis on verrattavissa siihen kun näin Mona Lisan Ranskassa. Siinä se nyt on... Mitä sitten. Ehkä olen tunnevammainen, mutta henkilökohtaisempaa minulle oli käydä Fleet Streetillä. Legenda kertoo että Sweeney Todd, salamurhaaja ja parturi, piti nykyisen Dundee Courierin paikalla liikettään tappaen asiakkaansa partaveitsellä, tiputtaen heidät lattialuukusta kellariin ja tehden uhreista piiraita alakerran leipurirouva Lovettin kanssa. Mh, kuinka rakastankaan Tim Burtonin näkemystä asiaan. Kävimme syömässä Stradassa, modernissa italialaisessa ravintolassa St. paulin katedraalin vieressä. Kaupunki oli elossa, ja niin olin minäkin.

Kolmas päivä meni kokonaisuudessaan takaisin Suomeen matkustaessa. Istuessani Riihimäen juna-asemalla en voinut olla olematta kiitollinen ihmisten vähyydestä, auringosta ja asioiden yksinkertaisuudesta. Ja ärräkahvista. Kotona saatoin maata tunnin sängyssä ajatellen Lontoota, heidän tapaansa sijoittaa vessat kellariin ja laittaa sinne niin monta ovea, että tällainen kaupunkilainenkin eksyy vaatekaappiin ja etenkin, ajatellen heidän ihanan aksenttinsa jättämää reikää elämääni.


London, I'll be coming back for you.



Demiksen totuus nuoruudesta: There's only one London

"Hei Jessica, olet voittanut LE COOL Tampereen Facebook-kisasta VIP-lippupaketin itsellesi ja valitsemallesi avecille (1+1) Future Bassin järjestämään elektronisen musiikin klubitapahtumaan 22.5. Tampereen Pakkahuoneella. Klubitapahtuman pääesiintyjinä ovat 1200 Micrograms ja Growling Mad Scientists. VIP-liput sisältävät jonon ohituksen, VIP-passin ja pienen lahjan ovella."

Se on kiva juttu että Facebook ilmottaa muut-kansioon tulleista viesteistä. Maksoin sitten 30€ sisäänpääsystä vaikka tällainen lojui sielä. Ei käynyt sitten mielessä ottaa yhteyttä sähköpostitse? Takaisinmenneen viestin loppussa ilmaisin hieman tuntojani: "Nyt kyllä vituttaa. Kiitos."

Lontoo on ehdottomasti luovuuden ja innovaation keskipiste sekä ikkuna trendeihin maailmalla. May Design Series tuo esille niin vakiintuneita suunnittelijoita kuin uusiakin lahjakkuuksia. MDS on aivan uusi konsepti, joka tarjoaa inspiroivan ympäristön ammattimaiselle design-yhteisölle. Messujen viisi osa-aluetta esittelivät ainutlaatuisen kokoelman erinomaista designia niin Englannista kuin kansainväliselläkin tasolla. Yhteen tuotiin sisustussuunnittelu, arkkitehtuuri sekä muotoilu, rutkasti erilaisia seminaareja ja kokouksia joihin osallistua, unohtamatta upeaa valaistua sisäänkäyntiä itse messualueelle. Vietimme päivän London ExCeLissä tutustuen designin uusiin tuuliin ja nuoriin suunnittelijoihin.


KATSO KUVAT! SEKSIVAU!

Philips toimittaa mulle ensviikolla kaksi Disney-valaisinta: Minni-riippuvalasimen ja Frozen Olaf Softpalin näihin kaikkiin lastenhuoneisiin joita mulla ei oo. Vaihtoehtona olis ollu tietysti myös langaton HUE-valaistusjärjestelmä, jonka kirkkautta, värisävyjä ja tehoa voi säädellä mobiililaitteella ja joka toimii myös valokatkaisijasta, mutta koska sarkasmi on niin vaikea käsite, niin enhän mä sellaista halunnut.

Ei, mä halusin Minni-valaisimen. Ihan vaan koska rakastan lapsia ja kaikki lasten teemasysteemit on kaikkee muuta kun mauttomia ja vastenmielisiä.

KATSO KUVAT! SEKSIVAU!


(Oisko kellään myydä asetta?)

Kuka keksi kutsua violetteja kukkia sinisiksi? Miltä kuulostaisi lilavuokko? Jos jokin on sininen niin ruiskukka... Se on sininen. Ainakin pääsääntöisesti. Lähestyvä viikonloppu sai minut ajattelemaan toukokuun toista sunnuntaita, sekä jälleen jonkin kaivonkannen alle kadonnutta luovuuttani. Töitä ja projekteja valmistuu niin harvakseltaan että melkein hävettää. Luovutin eilen ensikitaranikin parempaan kotiin rahan ja motivaation puutteessa. Lenkkipolkuni varrella on melkein niityllinen sinivuokkoja ja poimiessani pari niistä mukaani, sain kuitenkin inspiraation tehdä kotopuoleen äitienpäivälahjaksi taulun...



Omassa kodissa
keittiön katossa
galaksi


Tässä minä istun sinivuokkojen havinassa
ja ohuet hetket

on täynnä violettia savua.



Demiksen totuus nuoruudesta: Äitienpäiväksi kotiin

Tamppasimme huhtikuun viimeisenä House of Hard Musicin ja Futuristicsin järjestämissä Reiveissä Tampereen YO-talolla. Aiempina vuosina panostukseni on jäänyt lähinnä merirosvoiluksi, mutta tänä vuonna hohdin neonkeltaista uv-valoissa niin että silmiin sattui. Suhteeni konemusiikkiin on parantunut. Aikoinaan vaahtosin ihmisille kuinka oikea musiikki tehdään oikeilla instrumenteilla, mutta otan tästäkin asiasta sanani takaisin. Konemusiikin saralla ainakin hardstyle saa adrenaliinin virtaamaan ja tanssijalat vipattamaan... Pystyin vielä perjantai-iltanakin kuulemaan sen rytmin päässäni. Seuraavia näiden tyyppien kemuja saakin odottaa kuukauden päivät kun Hellstriker saapuu Tampereelle.

Kesällä olemme suuntaamassa Kosmosfestareille Mikkelin Ristiinaan nauttimaan paitsi konemusiikista niin uskomattomasta decosta, jota meikäläisenkin on määrä olla mukana toteuttamassa. Muutama päivä metsän keskellä kaukana kotoa tekee ehkä ihan hyvää tälle pienelle kaupunkilaistuneelle sydämelleni.


Demiksen totuus nuoruudesta: Onkohan konemusiikki vain viikonloppuisin vallitseva olotila vai tullut jäädäkseen

Se on perjantai ja minä olen jälleen saapunut paskanruskealla ratsullani teidän iloksenne tänne tekemään itsestäni arkipäivän pellen. Jaan kanssanne inhimillisen opetusvideon siitä kuinka sinun tulisi jättää hommat ne osaaville. Ostin kitaran kolme vuotta sitten ja tällä tuloksella tuskin saisi edes almuja Mansen asematunnelista. Jottei kenellekkään jää paha mieli, blogissa myös oikean taitelijan musiikkia. Rootless Tree, Damien Riceltä. Näihin tunnelmiin, hyvää viikonloppua!

Demiksen totuus nuoruudesta: Viikonloppukevennys

Tavoitteeseen on aamupainon mukaan matkaa enää kolme kiloa ja olenkin kuluttanut tämän päivän katsellen uusia bikinejä, heräten siihen todellisuuteen että tissini ovatkin puolitoista kirjainta isommat kuin olin kuvitellut. Mind = blown. Meikäläisen viikonloppuna vietetyn villin ja kostean aikuistumisriitinkään jälkeen ei morkkis pääse iskemään, kun ei näytä siiderivalaalta ja ryve itsesäälissä yrittäen hukata itseään pyykkikasaan, jossa ei yksikään vaate sovi enää päälle. Vanhat kunnon kotibileet on silloin onnistuneet kun juotavaa on aamulla enemmän kuin ennen aloittamista ja itse juhlakalu on poistunut paikalta jo ennen puoltayötä. Olen tainnut mennä melkoisella autopilotilla koko yön, sillä muistikuvat on hyvin haparat.

Ne sanoo että vanha koira ei opi uusia temppuja, mutta se on paskapuhetta. Opin lauantaina että täytekakkua ei _koskaan_ tule koristella valmiskermavaahdolla. Just... don't.




http://dstruthofyouth.blogspot.fi/2015/03/aikuistumisriitti.html

Olimme koiran kanssa kävelyllä aamun ensi säteissä loskaisella parkkipaikalla varttia vaille kahdeksan, kunnes kuulin tutun äänen. Joutsenet ovat palanneet etelästä minun syntymäpäivilleni. Olen kahdessakymmenessä vuodessa kasvanut metrin ja kolmetoista senttiä sekä monta kymmentä kiloa. Ehkä hieman myös henkisesti.

Hyvää syntymäpäivää aikuinen minä!




http://dstruthofyouth.blogspot.fi/2015/03/and-now-i-think-ill-stay-six-now.html

Yrittäjyyskurssin viimenen tunti, valokuvaaja paikalla kun haluavat ValmennusMajakan sivuille, esitteisiin yms. uutta materiaalia. No, eiköhän se hae mut luennolta toiseen huoneeseen kuvattavaks toisen kouluttajan kanssa. "Pidäppäs tota usb-tikkua niin että logo näkyy... Joo hyvä... Sit voisit tulla tänne hänen viereen istumaan ja olla sen näkösenä että tutkiskelet näitä esitteitä... Just noin, joo... Sit voisitte siinä olla keskustelevinanne keskenään..." Seuraavissa kuvissa olinkin varmasti naama täynnä täytekakkua ja kahvit sylissä.

Julkisuuskierre on tilkkuja, eikä tää täkki oo näköjään valmistumassa.